north2north-opiskelijavaihto-ohjelma

Turun yliopisto on julistanut ehdollisesti hakuun north-2-north-opiskelijavaihto-ohjelman apurahat Kanadaan, Alaskaan, Venäjälle ja Pohjoismaihin lukuvuodelle 2012-2013. Haku päättyy 15.2.2012 klo 13.00.

Turun yliopisto on ollut vuodesta 2005 University of the Arctic -verkoston jäsen. Osa verkoston jäsenkorkeakouluista ja oppilaitoksista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Islannissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Venäjällä osallistuu north2north-opiskelijavaihto-ohjelmaan (ns. n2n-vaihto).

Pohjois-Amerikan yliopistoihin on kiintiö lukukausimaksuttomiin paikkoin, joista osa on varattu suomalaisille opiskelijoille (ks. liite alla). Opiskelijavaihtoa varten Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyän keskus CIMO varannee lukuvuodeksi 2012-2013 apurahat n. 18-20 suomalaiselle opiskelijalle. Turun yliopiston opiskelija voi saada n2n-apurahan sijasta yliopiston oman apurahan.

Turun yliopiston tutkinto-opiskelijat voivat hakeutua ohjelmassa mukana oleviin ulkomaisiin korkeakouluihin ja oppilaitoksiin n2n-vaihtoon lukuvuodeksi 2012-2013. Vaihdon pituus on 3-12 kuukautta. Hyvin perustelluista syistä (esim. kenttätöiden suorittaminen Venäjällä tai esim. "Summer in Siberia" -kurssit Jakutskissa kesällä 2012, ks. liitetiedostot alla) voi vaihtoon hakeutua myös minimikautta lyhyempiin vaihtoihin.

Summer in Siberia -kesäkursseille hakevat täyttävät ao. n2n-hakemuslomakkeiden lisäksi myös Jakutskin yliopiston (vuodesta 2010 North-Eastern Federal University) oman hakulomakkeen, joka on alla liitteenä. Kansainväliset palvelut toimittaa hakulomakkeen määräaikaan (26.3.2012) mennessä edelleen Jakutskin yliopistoon.

North2north-ohjelma on avoinna kaikkien alojen tutkinto-opiskelijoille täysipäiväiseen opiskeluun kohdemaassa. CIMOn apuraha voidaan myöntää korkeakoulussa kirjoilla olevalle perustutkinto-opiskelijalle kansalaisuudesta riippumatta, mutta apurahaa ei voi kuitenkaan saada vaihtoon, joka suuntautuu hakijan omaan kotimaahan. Ensimmäisen vuoden opiskelijat voivat hakeutua vaihtoon toiseksi opiskeluvuodekseen. Hyvin perustelluissa tapauksissa apuraha voidaan myöntää myös jatkotutkinto-opiskelijalle.

Vaihto-opintojen on liityttävä pohjoisuuteen tai arktisuuteen ja oltava hyväksiluettavissa Turun yliopiston tutkintoon. Opiskelijavaihtoon liittyy tiettyjä perusedellytyksiä, jotka huomioidaan esivalintaa tehtäessä. Hakijoilta edellytetään hyvää opintomenestystä sekä hyvää kohdeyliopiston opetuskielen hallintaa. Apurahakauden jälkeen opiskelijan on täytettävä sekä ohjelman oma palautelomake, joka on netissä ohjelman sivuilla, että Turun yliopiston kyselylomake koskien opintoja ulkomailla.

North2north-ohjelman ohjeiden mukaan osallistuminen University of the Arctic -verkoston koordinoimaan verkko-opetukseen Circumpolar Studies -ohjelmassa on vahva puolto apurahahakemuksessa. Kyseiset kurssit alkavat kaksi kertaa vuodessa (syyskuussa ja helmikuussa), ja niille ilmoittaudutaan viimeistään n. runsas viikko aiemmin (kl 2012 haku päättyy 20.1.2012). Kumpanakin lukukautena järjestetään ohjelman pakollinen johdantokurssi (BCS 100 Introduction to the Circumpolar World), joka täytyy olla suoritettuna ennen kuin voi osallistua muille BCS-kursseille. Kurssien luennoitsijat ovat pääosin Kanadasta ja Yhdysvalloista, mutta myös muista UArcticin jäsenyliopistoista. Opetuksessa käytetään Moodle-järjestelmää. BCS-kursseja on hyväksytty korvaaviksi opinnoiksi Turun yliopistossa mm. biologiassa, maantieteessä ja humanistisessa tiedekunnassa, missä vähintään 20 opintopisteen edestä kursseja suorittaneet ovat voineet saada BCS-opinnoista myös sivuainekokonaisuuden, ks. ohjeet opintojen hyväksilukemisesta. Mikäli kurssit kiinnostavat, hae hakulomakkeeseen omasta oppiaineestasi/tiedekunnastasi puolto (= allekirjoitus) opintojen hyväksilukemisesta osaksi tutkintoa ja toimita lomake kv-palveluihin (kuoreen päälle merkintä "Circumpolar Studies Site Coordinator"), mistä hakemukset toimitetaan eteenpäin järjestävälle organisaatiolle. Opiskelijan tulee itse huolehtia, että suoritukset merkitään opintorekisteriin, ks. kunkin tiedekunnan hyväksilukuohjeet tiedekuntien omilta nettisivuilta.

Lisätietoja north2north-vaihtokohteista ja niiden opinto-ohjelmista sekä hakulomakkeet saa University of the Arctic -verkoston sivuilta www.uarctic.org/north2north/index.html. Vaihto-ohjelman oman hakulomakkeen lisäksi opiskelijan on liitettävä mukaan

  • kopio opintosuoritusotteesta
  • opintosuunnitelma ja oppiaineen lausunto (= oppiaineen ECTS-yhdyshenkilön allekirjoitus) ulkomailla suoritettavan opintokokonaisuuden hyväksilukemisesta (mielellään käyttäen ns. ECTS-lomaketta). Hyväksytty opintosuunnitelma on toimitettava jokaista opiskelijan mainitsemaa kohdeyliopistoa koskien.
  • englanninkieliset suositukset (2 kpl)
  • englanninkielinen motivaatiokirje 'Letter of Intent'
  • englanninkielinen CV (curriculum vitae / resumé); Turun yliopisto suosittelee Europass-ansioluettelomallin käyttää, lisätietoja Europassista
  • oma selvitys tarvittavasta kielitaidosta (Mikäli opiskelijalla on suoritettuna jokin testi kohdemaan kielestä, on kopio siitä hyvä liittää mukaan.)
  • Huom! Hakulomakkeessa pyydetään ilmoittamaan siviilisääty, mutta ao. kohta on kuitenkin vapaaehtoinen.

Haku päättyy tiistaina 15.2.2012 klo 13.00. Hakulomake liitteineen toimitetaan postitse osoitteeseen:

Kansainväliset palvelut
Rehtorinpellonkatu 3
20014 TURUN YLIOPISTO

tai suoraan kansainvälisiin palveluihin (Turun kauppakorkeakoulun rakennus, Rehtorinpellonkatu 3, 1. kerros, avoinna ma - to 10-13)

Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei oteta vastaan.

Haku north2north-ohjelmaan on kolmivaiheinen. Turun yliopisto preferoi opiskelijoidensa hakemukset ja toimittaa kelpoiset hakemukset Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskukseen CIMOon maaliskuun alussa 2012. CIMOn apurahoista kilpailevat keskenään kaikkien n2n-ohjelmaan osallistuvien suomalaisten oppilaitosten (yhteensä 9) esittämät hakijat. CIMO tekee päätöksen apurahan saajista maaliskuun loppuun mennessä. Tämän jälkeen valitut opiskelijat täyttävät tarvittaessa kohdeyliopiston omat hakulomakkeet. Ulkomainen n2n-kohdekorkeakoulu tekee hakemukset saatuaan lopullisen päätöksen opinto-oikeuden myöntämisestä.

CIMOn myöntämän apurahan suuruus lähtevälle opiskelijalle on ollut kohteesta ja kestosta riippuen seuraava:
- matka-avustus 500 euroa (Ruotsiin, Norjaan ja Venäjän lähialueille) tai 1000 euroa (muualle),
- opiskeluraha 1000 euroa/3-4 kk tai 1500 euroa/5-12 kk,
- Summer in Siberia -kesäkursseille (kesto oli runsas kuukausi) osallistuneet saivat vuonna 2010 kumpikin yhteensä 1500 euroa.

CIMO ja kohdeyliopisto voivat myöntää opiskelijalle north2north-statuksen ja siten vapautuksen lukukausimaksuista, vaikka opiskelija ei saisikaan ohjelman omaa apurahaa. Eräät pohjoisamerikkalaiset yliopistot (esim. Lakehead) voivat myös hyväksyä joitakin opiskelijoita ilmaiskiintiön lisäksi Domestic Fee -lukukausimaksuin. Turun yliopistolla on myös kahdenvälinen sopimus University of Saskatchewanin kanssa. Näissä tapauksissa mikäli opiskelijalle myönnetään n2n-status, mutta ei CIMOn apurahaa, pyrkii Turun yliopisto myönt?mään kohdeyliopiston hyväksymälle lähtijälle matka-apurahan, jonka suuruus päätetään tapauskohtaisesti.

Vaihto-ohjelmasta antavat tarvittaessa tietoja kansainvälisten asioiden suunnittelijat Tarja Virta (puh. 333 5363) ja Heli Lahti (puh. 333 6090), outgoing[at]utu.fi, vastaanotto ti, ke ja to 12-14.

Hakemuksen liitteistä:

1) ECTS-järjestelmä on osaksi Euroopan unionin ERASMUS-koulutusohjelmaa perustettu opintosuoritusten siirtojärjestelmä. Sen tarkoituksena on hyödyttää opiskelijoita helpottamalla kotimaassa ja ulkomailla suoritettujen opintojen vertailemista; opintojen siirtäminen yliopistosta toiseen yksinkertaistuu.

Suosittelemme, että käytät ECTS opinto-ohjelmalomaketta soveltuvin osin hakiessasi apurahaa Turun yliopiston kansainvälisten palveluiden kautta vaikka kysymyksessä ei olisikaan ERASMUS-vaihto. Tällöin ECTS-opintoviikkojen sijasta merkitset lomakkeeseen vastaanottavan korkeakoulun mukaiset opintoviikot /opintopisteet. Suunnitellessasi opintoja ulkomailla tutki eri yliopistojen tuottamia opinto-oppaita valitaksesi sinulle sopivan vaihtokohteen. Ota sitten yhteyttä oman laitoksesi ECTS-yhdyshenkilöön ja suunnittele yhdessä hänen kanssaan tutkintoosi hyväksiluettava opiskeluohjelma vaihtokohteessa. Hakuvaiheessa sekä sinun että laitoksesi ECTS-yhdyshenkilön tulee allekirjoittaa tämä opintosuunnitelma, jonka sitten liität apurahahakemukseesi. Mikäli sinut valitaan hakukohteeseen, vastaanottava korkeakoulu tarkistaa, että opintosuunnitelma voidaan heillä tarjota ja että voit päästä kyseisille kursseille.

Lisätietoja järjestelmästä saa internetistä osoitteesta www.utu.fi/opiskelu/kv/ects/

2) "Letter of Intent" / "Statement of Purpose" eli motivaatiokirje on lyhyt (n. 500 sanaa) selkeästi rakennettu essee englanniksi. Siinä esittelet itsesi ja kerrot syyt miksi haluat opiskella juuri kyseisessä yliopistossa. Esseessä kannattaa kertoa omat vahvuusalueensa ja erityiset kiinnostuksenkohteet, jotka eivät tule selkeästi esiin muista hakemusasiakirjoista. Selitä miksi sinä olet hyvä ehdokas kyseiseen ohjelmaan tai hakukohteeseen viitaten esimerkiksi saavutuksiin opinnoissa, omiin kiinnostuksenkohteisiin ja harrastuksiin (sekä akateemisiin että henkilökohtaisiin ja ammatillisiin tavoitteisiin). Lisätietoja tämän haun osalta n2n-hakulomakkeessa sekä yleisesti motivaatiokirjeistä sekä CV:n laadinnasta users.utu.fi/jahonka.

Takaisin lukuvuoden 2012-2013 hakujulistukseen

16.01.2012 09:04 Tarja Virta