Kulttuurishokki

Kulttuurishokki syntyy vieraan kulttuurin kohtaamisesta sekä vanhan kulttuurin menettämisestä. Siihen liittyvät tuntemukset ovat sekä psyykkisiä että fyysisiä, ja niiden voimakkuus riippuu omasta henkisestä kapasiteetistä, oman ja kohdattavan kulttuurin erilaisuudesta sekä aiemmista kokemuksista. Tärkeintä on tunnistaa ilmiö ja muistaa, ettei kulttuurishokkia voi välttää ja että sen oireet ovat aina yksilöllisiä . Prosessina kulttuurishokki voidaan jakaa neljään eri vaiheeseen: kuherruskuukauteen, shokkivaiheeseen, sopeutumiseen ja lopulta paluushokkiin :

1. Saapuessasi uuteen maahan ja kulttuuriin olet innostunut näkemään ja kokemaan kaikkea ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Uusi kulttuuri tuntuu jännittävältä, mielenkiintoiselta ja hienolta – aurinkokin tuntuu aina paistavan.

2. Jossain vaiheessa pienet asiat alkavat kuitenkin ärsyttää ja mielessä pyörii monenlaisia kysymyksiä. Väsymys, masennus ja koti-ikävä valtaavat mielen ja saatat tuntea itsesi tavallista väsyneemmäksi etkä jaksa innostua uusista asioista. Tässä vaiheessa aktiivisuus auttaa. Yritä löytää alkuaikojen innostus ja opiskele ahkerasti maan kieltä ja kulttuuria.

3. Vähitellen opit miten erilaisissa tilanteissa toimitaan ja vielä tärkeämpää, miksi niin toimitaan. Sopeutumisprosessin tuloksena on, että olosi alkaa tuntua kotoisalta uudessa kulttuurissa ja kohtaat yhä vähemmän kommunikaatio-ongelmia. Vaikka eteesi tulee toisinaan outoja ja erilaisia tilanteita, nämä eivät enää aiheuta niin paljon kulttuurista stressiä kuin alkuaikoina. On aika nauttia elämästä!

4. Paluushokki kotimaahan palattuasi voi olla rajumpi kuin vieraassa maassa koettu kulttuurishokki. Uudelleensopeutuminen entiseen elämään saattaa tuntua hankalalta, sillä ulkomailla ollessasi olet kerännyt paljon uusia kokemuksia ja ehkä myös muuttunut itse. Oman paikan löytäminen vanhassa ympäristössä vie oman aikansa. Paluuseen kannattaakin valmistautua miettimällä, mikä edessä odottaa.

 

04.12.2008 16:20 Tarja Malinen