Neuvoja Suomen ja Turun yliopiston markkinoimiseksi opiskelijavaihdon aikana
Onneksi olkoon opiskelupaikastasi, jonka olet saanut jonkin Turun yliopiston opiskelijavaihtosopimuksen kautta! Useimmissa Euroopan ulkopuolisissa yliopistoissa opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, joita vaihto-opiskelijoiden ei yleensä tarvitse maksaa. Varsinkin Euroopan ulkopuolisten yliopistojen kanssa harjoitettavassa vaihdossa lähtevien ja saapuvien opiskelijoiden määrä on oltava tasapainossa. Sinulla on näin eräänlainen lähettilään tehtävä kohdemaassasi! Oman vaihtopaikkasi on mahdollistanut se, että joku on aiemmin valinnut juuri Turun vaihtonsa kohteeksi.
Ohessa muutamia vinkkejä lähettiläänä toimimiselle.
A. Puhu myönteisesti Suomesta. Vältä pelkästään kielteisten asioiden kertomista.
B. Opettele joitakin faktoja Suomesta. Seuraavassa listassa on joitakin esimerkkejä, mitä Suomesta ja suomalaisista voi kertoa:
- Suomi on Islannin jälkeen pohjoisin maa maailmassa
- Suomi on pinta-alaltaan yksi Euroopan suurimmista maista ja 70 prosenttia maa-alasta on metsän peittämää
- ilmasto on miellyttävä, täällä on neljä toisistaan erottuvaa vuodenaikaa, niinpä ei ole liian lämmintä eikä liian kylmää, ei myöskään luonnonmullistuksia
- kesäisin yöt ovat varsin valoisia
- luonto on tärkeää Suomessa ja siitä on pidetty hyvää huolta
- Suomi on hyvinvointivaltio
- bruttokansantuote henkeä kohti on korkeimpia maailmassa
- tärkeimmät vientituotteet ovat metalli- ja elektroniikkateollisuuden (mm. Nokia) sekä metsäteollisuuden tuotteet
- Suomi on yksi maailman kehittyneimmistä tietoyhteiskunnista
- yhdeksällä suomalaisella kymmenestä on matkapuhelin
- Suomi on Euroopan unionin jäsen, mutta sotilaallisesti liittoutumaton
- Suomi on turvallinen maa ja rikollisuus on vähäistä, poliittiset ristiriidat ovat varsin lieviä ja terroristi-iskujen uhka on Suomessa hyvin pieni
- Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa
- Suomen naiset saivat äänioikeuden ensimmäisinä Euroopassa (vuonna 1906) ja nykyään lähes 40 prosenttia kansanedustajista on naisia
- suomalaiset tietävät paljon muista maista, Suomea sen sijaan ei edelleenkään tunneta kovin hyvin muualla maailmassa
- yli 60 prosenttia suomalaisista asuu kaupungeissa ja suuri osa ihmisistä osaa englantia
- ihmiset ovat luotettavia eivätkä läheskään niin ujoja kuin joskus väitetään
Lisätietoja Suomesta englannin kielellä saat mm. ulkoasiainministeriön ylläpitämiltä internetsivuilta http://virtual.finland.fi.
C. Kerro Turusta, sen historiasta, Turun yliopistosta ja opiskelijakulttuurista. Ota mukaan kaupungin esite ja valokuvia, joita voit näyttää! Joitakin esimerkkejä siitä, mitä voit kertoa:
- Turku on Suomen vanhin kaupunki
- kaunis joki virtaa Turun lävitse
- Turun yliopisto on listattu Euroopan 100 parhaimman yliopiston joukkoon
- Turun yliopisto on Suomen oloissa suuri yliopisto
- kampus on suurimmaksi osaksi yhtenäisellä alueella aivan kaupungin keskustan tuntumassa
- yliopistossa on aktiivinen ylioppilaskunta
- kaikki vaihto-opiskelijat saavat oman tutorin, jonka he tapaavat saapuessaan Turkuun
- kaikille vaihto-opiskelijoille taataan asunto ja asunnot ovat korkeatasoisia!
D. Opettele myös joitakin asioita suomenruotsalaisista ja saamelaisista, koska kaksikielisyys ja vähemmistöt kiinnostavat monia. Tietoa suomenruotsalaisista löydät mm. Suomenruotsalaisten kansankäräjien esitteestä, osoitteesta http://www.folktinget.fi/pdf/publikationer/svefifi.pdf ja saamelaisista esim. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivulta http://www.kotus.fi/kielet/saame.
E. Ilmoita kohdeyliopiston kansainvälisten asioiden yksikköön, että annat mielelläsi tietoja Turun yliopistosta ja Suomesta. Tähän voit käyttää PowerPoint-esitystä, joka on kansainvälisten palveluiden nettisivuilla. Jos sen hyödyntäminen ei onnistu, voit esitellä Turun yliopistoa esitteiden avulla. Ota mukaasi materiaalia ja jos sinulla on mahdollisuus esittäytyä tiedotustilaisuudessa, voit aina tilata materiaalia meiltä. Postinkulku voi kestää, varaa siihen aikaa kaksi tai kolme viikkoa. Vaikka materiaali ei ehtisi perille, hätä ei ole tämän näköinen. Voit vaikka mennä Turun yliopiston englanninkielisille nettisivuille ja saada tietoja sieltä. Hymy ja muutamat faktat auttavat paljon!
F. Voit kertoa, että Suomi on yksi suosituimmista vaihtokohteista Euroopassa (CIMOn tekemän tutkimuksen mukaan: Why Finland, 2001, linkki http://home.cimo.fi/oppaat/whyfinland.pdf). Mielenkiintoista kyllä, varsinkin eteläeurooppalaiset tulevat mielellään Suomeen. Tiedetään myös, että useimmat Turkuun tulevat vaihto-opiskelijat ihastuvat kaupunkiin ikihyviksi. Toivottavasti pystyt välittämään tämän tunteen kohdemaasi opiskelijoille!