NORDPLUS

 

NORDPLUS on Pohjoismaiden ministerineuvoston stipendijärjestelmä opetusalan pohjoismaisen yhteistyön ja korkeakouluopiskelijoiden ja -opettajien liikkuvuuden lisäämiseksi. Pohjoismaiden ja itsehallintoalueiden lisäksi NORDPLUS-puiteohjelma on tarkoitettu Baltian maille.

NORDPLUS ei ole tarkoitettu ensimmäisen vuoden opiskelijoille, jatko-opiskelijoille eikä tutkimuksen rahoittamiseksi. Pohjoismaihin sinun on mahdollista lähteä opiskelemaan NORDPLUS-Högre Utbilning ohjelman kautta.

NORDPLUS Pohjoismaihin

 

NORDPLUS Pohjoismaihin

Kuka voi lähteä NORDPLUS-vaihtoon ja miten?

NORDPLUS-vaihdon edellytyksenä on, että laitosten välillä on sopimus vaihdosta. Yksittäinen opiskelija/opettaja anoo stipendiä laitokseltaan/oppiaineeltaan. Laitoksilla/oppiaineilla voi olla omat hakuaikansa opiskelijoille. Mikäli erillistä ilmoitusta ei ole annettu on sinun syytä ottaa yhteyttä laitoksesi/oppiaineesi NORDPLUS-yhdyshenkilöön viimeistään syyskuussa kevätlukukautta varten tai helmikuussa syyslukukautta varten.

NORDPLUS-apuraha myönnetään 1-12 kuukaudeksi perustutkintoa suorittaville tutkintoon hyväksiluettavia opintoja tai harjoittelua varten. Edellytyksenä on, että opintosi luetaan kokonaisuudessaan osaksi kotimaassa suoritettavaa tutkintoa. Apurahan suuruus on vuonna 2011-2012 200 euroa/kk. Apurahan lisäksi voidaan myöntää matka-avustusta, jonka suuruudesta päättää verkostosi. Matka-avustus määräytyy yleensä vaihtokohteen- tai maan mukaan.

Seuraavilla laitoksilla tai oppiaineilla on jo vaihtosopimukset:    
Nordplus-vaihtosopimukset

Mikäli oma laitoksesi ei ole mukana NORDPLUS-verkostojen toiminnassa tai haluamaasi alaa ei voi opiskella laitoksesi verkoston kautta, voit hakeutua NORDPLUS-vaihtoon kaikkien alojen yhteisen NORDLYS-verkoston kautta. Kansainväliset palvelut julistaa NORDLYS-paikat haettavaksi kahdesti vuodessa (helmikuussa ja syyskuussa) yliopistoihin Islannissa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Luettelo yliopistoista löytyy osoitteesta http://www.nordlys.info.

Uusin Nordlys-hakujulistus

Mistä saan lisätietoa?

Lisätietoja saat ensisijaisesti laitoksesi tai oppiaineesi NORDPLUS- yhdyshenkilöltä tai kv-palveluista kansainvälisten asioiden suunnittelijalta. Pohjoismaiden korkeakoulujen opintotarjontaan voi tutustua NUAS:in sivuilla www.nuas.org.  ja NORDPLUS-ohjelman yleisesittely on luettavissa CIMON sivuilla www.cimo.fi. Lisätietoa Pohjoismaissa opiskelevien pohjoismaalaisten opiskelijoiden sosiaaliturvasta tarjoaa Pohjoismainen sosiaaliturvaportaali osoitteessa www.nordsoc.org.

Sivun alkuun

 

Pelkkään tutkimukseen keskittyviä verkostoja kehotetaan hakemaan tukea NordForsk:lta http://www.nordforsk.org.

Yksittäiset henkilöt eivät voi hakea ohjelman kauttaa suoraan tukea itselleen, vaan liikkuvuus on aina osa koulutusverkostojen toimintaa. Verkostojen vuosittainen hakuaika päättyy 1.3. Lisätietoa hakemisestä löytyy Cimon sivuilta.

 

Sivun alkuun

 

17.02.2012 10:51 Heli Lahti