Turun yliopiston vaihto-ohjelmat

 

Opiskelijavaihto ulkomaisiin yliopistoihin perustuu aina vaihtosopimuksiin. Voit siis lähteä vaihtoon vain niihin yliopistoihin, joihin laitoksellasi, tiedekunnallasi tai Turun yliopistolla on voimassa oleva sopimus. Lisäksi suunnittelemiesi opintojen on oltava hyväksiluettavissa Turun yliopiston tutkintoon. Vaihtoon tai harjoitteluun lähtiessä oman osaamisen osoittamiseen voi käyttää Europassia. Jos vaihtosopimusta ei ole haluamaasi yliopistoon olemassa millään tasolla, voit hakea opiskelemaan ulkomaille myös omatoimisesti. Tällöin ei kuitenkaan ole kysymys opiskelijavaihdosta eikä vaihtosopimuksiin kuuluvat edut ole käytössäsi.

Turun yliopiston kansainvälinen viikko  järjestetään vuonna 2010 viikolla 3. Tule osallistumaan mielenkiintoisiin tilaisuuksiin ja kuulemaan lisää kansainvälistymismahdollisuuksistasi!

 

Laitoksen ja/tai tiedekunnan vaihtosopimukset

Eri laitoksilla on useita vaihtosopimuksia, joista saat tarkempaa tietoa kunkin vaihtokohteen yhdyshenkilöltä ja tiedekuntasi kansainvälisten asioiden suunnittelijalta. Tiedekuntatason sopimuksista, vaihdoista, vaihtoyliopistoista, hakemisesta, hakuajoista saat tietoa tiedekunnan kv-sivuilta ja  kv-suunnittelijalta.

Tiedekunnan tai laitoksen kautta voit yleensä lähteä vaihtoon:

    • Pohjoismaisiin yliopistoihin: Nordplus-vaihto
    • Euroopan muihin yliopistoihin: Erasmus-vaihto
    • Yksittäisiä sopimuksia tai muuta yhteistyötä voi olla muihinkin maihin ja maanosiin

 

Yliopiston sopimukset ja yhteistyöverkostot

Yliopisto on solminut lisäksi kahdenvälisiä sopimuksia yliopistoihin ympäri maailmaa. Opiskelijavaihtoon voit niiden kautta lähteä Eurooppaan, Aasiaan, Amerikkaan, Australiaan ja Afrikkaan. Yliopisto kuuluu myös erilaisiin verkostoihin, joiden kautta voi lähteä vaihtoon. Lisätietoa vaihto-ohjelmista ja verkostoista saat oman tiedekuntasi kv-suunnittelijalta ja yliopiston kansainvälisistä palveluista.

 

Monenkeskiset vaihtosopimukset

Turun yliopisto on solminut monenkeskisiä vaihtosopimuksia, mm. Coimbra-ryhmän opiskelijavaihtoverkoston kautta. Turun yliopistolla on sopimus usean eurooppalaisen yliopiston kanssa 20:ssa eri Euroopan maassa. Coimbra-ryhmän paikat ovat periaatteessa avoimia kaikkien alojen opiskelijoille, mutta osa osallistuvista yliopistoista on kuitenkin rajoittanut tarjolla olevia aineyhdistelmiä.

Yliopisto koordinoi Itämeren alueen yliopistoverkostoa, jonka Venäjällä sijaitseviin jäsenyliopistoihin voi hakeutua vaihtoon FIRST-vaihto-ohjelman kautta. Muihin verkoston jäsenyliopistoihin vaihto toteutetaan Erasmus-ohjelman avulla.

 

Itsenäinen opiskelu ulkomailla

Ulkomaille opiskeluun ei välttämättä tarvita yliopiston vaihtosopimusta sinua kiinnostavan yliopiston kanssa, vaan vaihtopaikan hankkimisen voi hoitaa myös itsenäisesti. Kyseessä ei silloin kuitenkaan ole opiskelijavaihto, vaan olet niin sanottu freemover, non-degree student tai vieraileva opiskelija (visiting student, guest student tms.).

Itsenäisesti opiskelemaan lähtiessäsi voit valita vaihtoyliopistosi itse. Et ole siis riippuvainen siitä, mitä vaihtosopimuksia on olemassa. Toisaalta joudut hoitamaan hakuprosessin alusta loppuun itse. Lisäksi joudut itse maksamaan mahdolliset lukukausi-, rekisteröitymis- tai kurssimaksut, joita vaihto-opiskelijana et joudu maksamaan. Itsenäisesti hankittuihin vaihtopaikkoihin on mahdollista hakea apurahaa, mikäli opinnot ovat hyväksiluettavissa Turun yliopiston tutkintoon. Apurahan suuruus määräytyy  vaihtokohteen ja vaihdon keston mukaan.

 

11.09.2009 09:59 Tarja Malinen