Erasmus-henkilökuntavaihto

 

Turun yliopisto on lukuvuodesta 2007-2008 saakka osallistunut Erasmus-ohjelman liikkuvuustukimuotoon, joka soveltuu opetushenkilökunnan lisäksi myös muulle henkilökunnalle.

Hakeminen

Henkilökuntavaihtoapurahoja haetaan tältä sivustolta löytyvältä hakulomakkeella. Ks. hakuajat ja Erasmus-ohjelman yleiset kelpoisuusehdot Erasmus-vaihto -sivulta.

Hakemisen edellytyksenä on, että henkilö on Erasmus-kelpoinen ja että Turun yliopistolla on vierailun mahdollistava Erasmus-sopimus kyseisen korkeakoulun kanssa.Lisäksi yksittäisen vaihdon yksityiskohdista on oltava ennakkoon sovittu osapuolten kesken. Henkilökuntavaihtoon voi hakeutua myös Coimbra-ryhmän ja Baltic Sea Region University Networkin sopimusyliopistoihin, jolloin tehdään lisäksi ko. vierailua koskeva kertaluontoinen sopimus. Myös esim. yrityksen tai organisaation järjestämään koulutustilaisuuteen voi saada rajoitetusti rahoitusta (Ks. tarkemmin Erasmus-henkilökuntavaihdon ehdot alla).

Henkilökuntavaihdon minimikesto on pääsääntöisesti 5 työpäivää. Huolellisesti perustelluista alle 5 päivän vierailu voi tulla kyseeseen, kun vaihdon kohteena on konferenssi, seminaari tai kurssi ja vaihdolle asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa lyhyemmässäkin ajassa. Hakemuksissa preferoidaan kuitenkin viiden päivän vierailuja, joille on huolellisesti valmisteltu ohjelma ja ensisijaisesti korkeakouluihin suuntautuvia kouluttautumisvierailuja. Lisäksi hakemuksista preferoidaan tarvittaessa hakijoita, joille ei ole aikasiemmin myönnetty henkilökuntavaihdon määrärahaa. Yliopiston henkilökuntavierailuista voi lukuvuosittain vain osa olla kursseja tai konferenssi- ja seminaarimatkoja, eikä siksi kaikille tämäntyyppisille hakemuksille voida osoittaa Erasmus-rahoitusta.

Jotkut partneriyliopistomme järjestävät erityisiä Staff Training - koulutusviikkoja, joita voi tiedustella yhteistyökorkeakouluista. Usein tällaisten varmiiksi järjestettyjen seminaarien teemana on kansainvälisyys ja ne voivat sisällöltään sopia kv-hallintohenkilöstön lisäksi esimerkiksi laitosten kv-yhdyshenkilöille. Erityisesti Coimbra-ryhmään kuuluvissa yliopistoissa on tarjolla myös koulutusviikkoja muiden teemojen ympärillä. Vastaavaan koulutus- tai benchmarking-ohjelman voi pyrkiä sopimaan partneriyliopiston kanssa myös yksilöllisesti, jolloin on mahdollista kouluttautua omalla alallaan esim. työssäoppimisen kautta tai oman alansa käytäntöihin tutustumalla partnerikorkeakoulussa. Myös parnerikorkeakoulujen ulkopuoliset, organisaatioiden tai yritysten järjestämät omaa ammattipätevyyttä lisäävät koulututtautumisseminaarit ja workshopit saattavat hyvinkin sopia henkilökuntavierailun tarkoittamaksi kouluttautumiseksi. Ks. tarkemmin ehdot alla.

Erasmus-henkilökuntavaihdon ehdot:

Henkilökuntavaihto on ensisijaisesti kouluttautumista. Henkilökuntavaihdon tavoitteena on siihen osallistuvan henkilön ammatillinen kehittyminen, kouluttautuminen ja omaan työhön liittyvien hyvien käytäntöjen vaihto kollegojen kesken. Henkilökuntavaihto korkeakoulusta toiseen voi olla muodoltaan opintovierailu, työssäoppimisjakso, kouluttaumiseen liittyvä seminaari, kurssi tms. Erasmus-henkilökuntavaihdon kohteeksi soveltuu korkeakoulu, yritys tai yksityinen/julkinen organisaatio toisessa ohjelmaan osallistuvassa maassa. Turun yliopistolla tulee olla  henkilökuntavaihdon kattava Erasmus-sopimus kohdekorkeakoulun kanssa, mutta yritysten tai organisaatioiden kanssa sitä ei vaadita, mutta hakemukseen tulee liittää vaadittavat tiedot ml. järjestävän tahon yhteyshenkilö.

Henkilökuntavaihdon pituus on 1-6 viikkoa (huom! viikko on viisi työpäivää). Lyhyemmätkin vaihtojaksot saattavat olla poikkeustapauksissa mahdollisia, mikäli ne on huolellisesti perusteltu ja mikäli vaihdolle asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa lyhyemmässä ajassa. Määräraha on tarkoitettu lisärahoitukseksi ja sen suuruus on yleensä viiden päivän vierailulle ollut maksimissaan  800 e matkaa kohden. Määrärahan suuruus voi vaihdella jonkin verran vierailun pituuden ja kohdemaan mukaan. Hakijan on täytettävä Erasmus-kelpoisuusehdot ja oltava työsuhteessa yliopistoon.

Erasmus-henkilövaihdon kohteeksi soveltuu myös yritys tai yksityinen/julkinen organisaatio, eivät kuitenkaan EU:n organisaatiot, tai EU-ohjelmia hallinnoivat organisaatiot tai hakijan kotimaan diplomaattiset edustustot ulkomailla. Yritysten kanssa toteutettavissa vaihdoissa ei kahdenvälisiä sopimuksia kuitenkaan tarvita.

Katso tarkemmin Erasmus-ohjelman ehdot ja kelpoisuusvaatimukset sekä määrärahan käyttöä koskevat ohjeet.

 

Lisätietoja ja yhteyshenkilöt:

  • Vaihtokohteet ja sopimuskiintiöt
  •   Yliopistopalveluissa muihin Erasmus-opettaja- ja henkilökuntavaihtoa koskeviin kysymyksiin vastaavat suunnittelija Kirsi Korpela (puh. 5612, määrärahan hakeminen) ja osastosihteeri Riikka Matikainen (puh. 6110, laskutus ja täydentävät dokumentit). Molemmat tavoittaa Erasmus-asioissa s-postilla asiointiosoitteesta (Erasmus-ST(at)utu.fi), jota toivotaan käytettäväksi henkilökohtaisten osoitteiden sijasta.
  • Staff Training Week Göttingen
  • Staff Training Week Granada

19.03.2012 15:24 Tarja Malinen