Opettaja- ja henkilökuntavaihto
Turun yliopiston tavoitteena on olla laadukas kansainvälinen monialainen tiedeyliopisto. Yliopiston on panostettava täten myös tänne tulevien vieraiden vastaanottamiseen ja uusien kontaktien luomiseen tai jo olemassaolevan yhteistyön vahvistamiseen tutkimus- ja opetusprofiililtaan korkeatasoisten yliopistojen kanssa. Informaatioteknologian kasvavan käytön, vierailevien luennoitsijoiden ja vaihto-opiskelijoiden vastaanottamisen lisäksi opettajien luennoiminen ulkomailla aikasempaa aktiivisemmin on tehokas työväline tavoitteen saavuttamisessa. Luento-, tutkimus ja henkilövaihtovierailujen yhteydessä opittujen kansainvälisten käytäntöjen ja tietämyksen opettamisella sekä kiinteillä yhteyksillä ulkomaisiin yhteistyölaitoksiin on suuri merkitys opetuksemme ja opiskelijoidemme kansainvälistymiselle.
Erasmus-opettaja ja henkilökuntavaihto
Erasmus-ohjelman kautta tuetaan korkeakoulujen eurooppalaista yhteistyötä ja liikkuvuutta. Erasmus-ohjelma alkoi vuonna 1987 ja suomalaiset yliopistot pääsivät mukaan ohjelmaan vuonna 1991.Uusi Erasmus-ohjelma on osa Elinikäisen oppimisen ohjelmaa vuosille 2007-2013 ja siinä opiskelija- ja opettajavaihdot jatkuvat pääpiirtein samoin ehdoin kuin tähän asti. Yliopisto saa kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskukselta (CIMO) lukuvuosittain määrärahan käytettäväksi Erasmus-opettaja- ja henkilökuntavierailujen kustannuksiin. Tämän määrärahan lisäksi Turun yliopisto varaa vuosittain omia määrärahoja vierailujen matkakustannuksiin.
Erasmus-opettajavaidon kautta on mahdollista hakeutua opetusvierailulle eurooppalaiseen yhteistyöyliopistoon. Korkeakoulusta toiseen tapahtuvan vaihdon rahoittaa aina lähettävä korkeakoulu. Lisäksi ulkomaisen yrityksen palveluksessa oleva henkilö voidaan kutsua luennoimaan Turun yliopistoon. Tällöin vastaanottava yliopisto poikkeuksellisesti maksaa kutsuttavan Erasmus-määrärahan. Erasmus-henkilökuntavaihto puolestaan on uudempi liikkuvuusmuoto, jonka sisältö on ensisijaisesti kouluttautumista. Henkilökuntavaihdon tavoitteena onkin siihen osallistuvan henkilön ammatillinen kehittyminen, kouluttautuminen ja hyvien käytäntöjen vaihto kollegojen kesken. Henkilökuntavaihto korkeakoulusta toiseen korkeakouluun tai myös organisaatioon/yritykseen voi olla muodoltaan opintovierailu, työssäoppimisjakso, kouluttautumiseen liittyvä seminaari, kurssi tms., jonka minimikesto on 5 työpäivää ks. myös Erasmus-henkilökuntavaihto-ohjelma.
Nordplus-opettajavaihto
Nordplus-opettajavaihtoon voi lähteä, mikäli opettajan laitos kuuluu pohjoismaiseen Nordplus-verkostoon, jonka yhtenä toimintamuotona on opettajavaihto. Kohdeyliopiston on oltava joku verkoston jäsenistä. Nordplus-verkostoyhteistyöstä saa lisätietoa Turun yliopiston Nordplus-hakuohjeista.
Nordplus-opettajavaihtoon voivat osallistua kaikki laitoksen opetusta antavaan henkilökuntaan kuuluvat (professori, lehtori, assistentti, sivu- ja päätoiminen tuntiopettaja ja dosentti). Opettajan kansalaisuus ei vaikuta osallistumiseen.
Vaihdon minimikesto on 5 työpäivää (tai 8 tuntia). Vierailun on oltava selkeästi yhteydessä konkreettiseen ja integroitavaan opetustoimintaan sekä asiaankuuluvaan verkostoon. Tämän lisäksi vieraileva opettaja voi tutustua kohdelaitoksen tutkimukseen tai tehdä omaa tutkimustaan.
Edellytyksenä on, että opettaja saa täyden palkan omalta laitokseltaan vaihtojakson aikana. Apuraha on 355 euroa viikossa ja sen lisäksi verkosto myöntää matkatukea. Apurahaa ja matkatukea haetaan Nordplus-verkoston pääkoordinaattorilta. Tarkemmat lisätiedot saa kunkin verkoston yhteyshenkilöltä omalta laitokselta.
FIRST-opettajavaihto
FIRST (Finnish Russian Student Exchange Programme) -ohjelmalla CIMO rahoittaa Suomen ja Venäjän lähialueiden korkeakoulujen verkosto-ohjelmaa. Ohjelmalla tuetaan opettaja- ja opiskelijaliikkuvuutta. Tukea voidaan myöntää myös intensiivikurssien järjestämiseen.
FIRST -opettajavaihtoon voi lähteä, mikäli kohdeyliopisto on joku verkoston jäsenistä. FIRST-verkostoyhteistyöstä sekä partnereista saa lisätietoa Turun yliopiston nettisivulta.
FIRST-opettajavaihtoon voivat osallistua kaikki laitoksen opetusta antavaan henkilökuntaan kuuluvat (professori, lehtori, assistentti, sivu- ja päätoiminen tuntiopettaja ja dosentti). Opettajan kansalaisuus ei vaikuta osallistumiseen.
Vierailun on oltava selkeästi yhteydessä konkreettiseen ja integroitavaan opetustoimintaan sekä asiaankuuluvaan verkostoon. Tämän lisäksi vieraileva opettaja voi tutustua kohdelaitoksen tutkimukseen tai tehdä omaa tutkimustaan. Vaadittava opetustuntimäärä on vähintään 5 tuntia.
Edellytyksenä on, että opettaja saa täyden palkan omalta laitokseltaan vaihtojakson aikana. Apuraha on max. 80€/päivässä ja siitä voidaan kattaa matka-, viisumi-, vakuutus- ja majoituskuluja. Opetuspalkkioita tai päivärahoja ei apurahasta voida maksaa. Vaihdosta kiinnostuneiden tulee ottaa yhteyttä kv-suunnittelija Liisa Ahoon p. 333 6145 tai liisa.aho (at) utu.fi.
Muut vaihtomahdollisuudet
Lisätietoja opetushenkilöstölle sopivista CIMOn hallinnoimista vaihto- ja rahoitusmahdollisuuksista saa CIMOn sivuilta sekä muista mahdollisuuksista kansainvälisten palveluiden sivustolta tutkijavaihto - osiosta.