Hakemisen ABC

 

Valintaopas

Tieto, jota tarvitset Turun yliopistoon hakemisessa löytyy Turun yliopiston valintaoppaasta. Valintaoppaassa on kerrottu hakeminen, valintamenettely ja opiskelun aloittaminen sekä kaikkien tiedekuntien, oppiaineiden ja koulutusten valintaperusteet.

 

Päävalinta ja erillisvalinta

Valintaoppaassa käytetään termejä päävalinta ja erillisvalinta. Ylioppilastutkinnon suorittaneet tai siihen rinnastettavan koulutuksen perusteella hakevat valitaan päävalinnassa, jonka hakuaika vuonna 2010 on 1.3.-16.4.

Erillisvalinnat koskevat rajoitettua joukkoa hakijoita, jotka hakevat tiettyjen valintaperusteiden mukaan, esimerkiksi avoimessa yliopistossa opintoja suorittaneet ja aiempien opintojen perusteella alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan hakevat kuten siirto-opiskelijat ja maisteriohjelmiin hakevat.

 

Hakeminen

Yhteishaussa kaikkien yliopistojen hakukohteisiin haetaan yhdellä hakulomakkeella osoitteessa www.yliopistohaku.fi. Hakulomake täytetään ja lähetetään sähköisesti, mutta se kannattaa myös tulostaa itselle. Liitteitä (esimerkiksi todistusjäljennöksiä) ei tarvitse toimittaa, sillä  vuonna 1990 ja sen jälkeen suoritettujen ylioppilastutkintojen arvosanat saadaan automaattisesti valtakunnallisesta hakija- ja opinto-oikeusrekisteristä. Jos hakijalla on sekä ylioppilastutkinto että jokin ammatillinen tutkinto, ei toisesta tutkinnosta yleensä tarvitse toimittaa todistuksia

Erillisvalintojen hakuajat päättyvät yleensä helmi-huhtikuussa. Hakulomakkeet ovat yleensä tiedekuntakohtaisia eikä hakemista eri tiedekuntiin ole rajoitettu. Sen sijaan tiedekuntien valintaperusteissa on ilmoitettu kuinka moneen saman tiedekunnan oppiaineeseen/koulutusohjelmaan voi hakea. Erillisvalintojen hakulomaketta ei voi lähettää sähköisesti, joten se on tulostettava, allekirjoitettava ja toimitettava lomakkeessa mainittuun osoitteeseen. Hakulomakkeet voit tulostaa täältä.

Muu haku

Perustutkinto-opiskelun lisäksi Turun yliopistossa voi suorittaa tieteellisiä ja ammatillisia jatko-opintoja, JOO-opintoja sekä ns. erillisiä tai täydentäviä opintoja, jotka eivät tähtää tutkintoon vaan joilla voi esimerkiksi lisätä ammattipätevyyttään.

 

Valintakokeet

Valintakokeet järjestetään touko-kesäkuussa, eikä niihin yleensä kutsuta (poikkeuksia ovat tietyt erillisvalinnat). Joissakin aineissa on käytössä todistusvalinta, jolloin hakijoiden ei tarvitse mennä valintakokeeseen vaan heidät hyväksytään todistuksen perusteella. Tarkat hakemista koskevat tiedot kerrotaan valintaoppaassa.

Valintakokeet järjestetään yliopistonmäellä tai sen lähellä olevissa luentosaleissa, ks. tarkemmat valintakokeiden ajat ja paikat valintaoppaan yleisosasta.

Valintakokeisiin täytyy ottaa mukaan valokuvallinen henkilöllisyystodistus, passi tai ajokortti.

 

Valintakoekirjat

Valintakoekirjoja voi ostaa Turun yliopiston kirjakaupasta, osoite Kerttulinkatu 1 (20014 Turun yliopisto), puh. (02) 333 6666, sähköposti tykk[at]utu.fi ja internet http://kirjakauppa.utu.fi. Jos kirjat lähetetään postitse, hintoihin lisätään postiennakkokulut.

Oikeustieteellisen tiedekunnan valintakoekirjoja myydään huhtikuun alusta lähtien oikeustieteellisestä tiedekunnasta.

 

Valintojen tulokset

Vuoden 2010 valintapäätökset tehdään viimeistään 20.7.2010.

 

Opiskelupaikan vastaanotto ja ilmoittautuminen yliopistoon

Tiedekunta lähettää hakijalle päätöksen valinnan tuloksesta. Tiedon opiskelupaikasta saatuaan hakijan täytyy ilmoittaa tiedekunnalle ottaako paikan vastaan. Mikäli on hakenut yliopistojen yhteishaussa sähköisesti ja rekisteröitynyt hakijapalveluun, voi paikanvastaanottoilmoituksen tehdä sähköisessä hakijapalvelussa osoitteessa www.yliopistohaku.fi.  Paikan voi vastaanottaa myös palauttamalla vastaanottoilmoituksen tiedekunnan kansliaan.

Opiskelupaikan vahvistamisen jälkeen täytyy vielä ilmoittautua yliopistoon. Tiedekunta lähettää ohjeet myös yliopistoon ilmoittautumisesta hyväksymispäätöksen mukana. Lisätietoa ilmoittautumisesta myös täältä.

 

Asunnon hankkiminen

Useimmat opintonsa aloittavat hankkivat asunnon Turun ylioppilaskyläsäätiön (TYS) kautta. Asuntoa voi hakea, vaikka opiskelupaikka ei olisikaan vielä tiedossa. Hakuajat uusille opiskelijoille ovat: 25.6. elokuussa asumaan haluaville ja 25.7. syyskuussa asumaan haluaville. Lisätietoa saa verkosta www.tys.fi sekä sähköpostitse info[at]tys.fi ja puhelimitse (02) 275 0200.

Kun olet hankkinut asunnon, muista tehdä muuttoilmoitus. Sen voit tehdä myös netissä osoitteessa www.muuttoilmoitus.fi.

 

Neuvonta

Opiskelijavalinta tehdään tiedekunnissa. Tiedekuntien henkilökunta, etenkin opinto-ohjaajat ja opintopäälliköt osaavat parhaiten vastata valintaa koskeviin kysymyksiin. Yleisiin hakemiseen liittyviin kysymyksiin vastaa yliopiston keskitetty hakijapalvelu hakijapalvelut[at]utu.fi.

25.02.2010 12:59 Nea Oförsagd