Väitöksestä tiedottaminen

Ilmoitus väitöstilaisuudesta

Kun tiedekunta on myöntänyt väittelijälle painatusluvan ja määrännyt vastaväittäjän ja kustoksen, väittelijä saa tiedekunnan päätöksen. Samalla tiedekunta lähettää päätöksestä tiedon viestintäyksikölle.

Väittelijä toimittaa viestintäyksikköön väitösilmoituksen, joka näin saa väitöstä ja väittelijää koskevat perustiedot käyttöönsä väitöstiedotetta ja tapahtumakalenteria varten.

Väitösilmoituksen voi täyttää tästä.

Väitöstiedote - käyntikortti tutkimukseesi

Väitöskirjan teko huipentuu väittelyyn. Pitkäaikaisen tutkimuksen tuloksia ei kannata jättää vain yliopiston ja tutkijakollegoiden iloksi, vaan niistä kannattaa kertoa myös yliopiston ulkopuolelle. Väitöksistä tiedottaminen on erinomainen mahdollisuus julkistaa yliopistossa tehtävän tutkimustyön tuloksia. Samalla se tarjoaa väittelijälle tilaisuuden harjoitella tutkimuksen popularisointia, tieteen tunnetuksi tekemistä.

Väittelijän tulee ottaa yhteyttä viestintäyksikköön heti, kun väitöspäivä on sovittu tai viimeistään kaksi viikkoa ennen väitöstilaisuutta (viestinta(a)utu.fi tai puh. 333 5909 tai 333 6225).

Pohjateksti tiedotetta varten

Väittelijä laatii väitöksestään suomenkielistä tiedotetta varten noin sivun mittaisen tekstin, joka käydään läpi viestinnässä ja lähetetään sähköisesti valtakunnallisesti noin kolmellesadalle tiedotusvälineelle tai toimittajalle. Tiedote voi toimia joko sellaisenaan uutisen pohjana tai juttuvinkkinä toimittajille, jotka kiinnostuessaan voivat ottaa suoraan yhteyttä väittelijään. Haastattelut tehdään yleensä ennen väitöstilaisuutta, jolloin on hyvä varmistua, että tiedotteeseen tulevista puhelinnumeroista tavoittaa väittelijän juuri väitösviikolla.

Jos äidinkielesi ei ole suomi, pyydä kollegaasi laitokselta kääntämään tiedotteesi suomeksi.

Yliopiston viestintäyksikkö vastaa tiedotteen lähettämisestä. Tiedote on kaksiosainen. Aluksi on varsinainen tiedoteteksti, jossa kerrotaan väitöstutkimuksesta ja sen tuloksista. Jälkiosan teksti laaditaan viestintäyksikössä väitösilmoituslomakkeen tietojen pohjalta.

Aloita tuloksista

Tiedote kirjoitetaan päinvastaisessa järjestyksessä kuin tieteellinen artikkeli: aloitetaan keskeisestä tuloksesta, kerrotaan mihin tutkimus liittyy ja mainitaan tutkimuksen sovellusmahdollisuuksista. Huomaa tiedotetta kirjoittaessasi, että se on suunnattu maallikoille eikä kollegoille.

Vältä vieraskielisiä termejä. Keskity olennaiseen, mieti, mitä uutta tietoa tutkimus on tuonut. Pääotsikko ei ole sama kuin väitöksen otsikko. Otsikon tulee olla selkeä ja houkutella lukemaan. Väliotsikot jäsentävät kokonaisuutta ja helpottavat lukemista. Kirjoita lyhyitä kappaleita.

Osviittaa tiedotteen tekemiseen voi katsoa myös aikaisemmista väitöstiedotteista, joita löytyy yliopiston tiedotelistalta: http://domino.utu.fi/tiedotus/tiedotukset.nsf

Pari viikkoa ennen sähköpostilla

Teksti tiedotetta varten lähetetään vähintään kaksi viikkoa ennen väitöstä sähköpostilla osoitteeseen viestinta(a)utu.fi . Viestintäyksikkö käy tekstin läpi ja on vielä yhteydessä väittelijään. Sähköpostin kautta tekstiä on helppo lukea ja muokata lopulliseen asuun.

Jotkut lehdet julkaisevat myös valokuvan väittelijästä väitösuutisen yhteydessä. Väittelijä toimittaa viestintään passikuvan kokoisen kuvan joko paperiversiona osoitteella viestintäsihteeri Minna Karila, viestintä, 20014 Turun yliopisto tai sähköpostitse osoitteeseen viestinta(a)utu.fi (JPG, vähintään 300 dpi resoluutio).

Tutkimus kiinnostaa

Kun väitöksellä on erityisen paljon uutisarvoa tai kyseessä on merkittävä tieteellinen tulos, kannattaa harkita tiedotustilaisuuden järjestämistä. Tämä täytyy päättää ajoissa, sillä kutsu tiedotustilaisuuteen lähetetään väitöstiedotteen ohessa. Asiasta kannattaa neuvotella yliopiston viestintäyksikön kanssa. Hyvällä tiedotteella saavutetaan usein sama julkisuus kuin tiedotustilaisuudella.

Tiedottamiseen on aihetta myös, kun solmitaan tutkimussopimus, julkaistaan tutkimusraportti tai saadaan mielenkiintoinen tutkimustulos. Yliopiston viestintäyksikkö auttaa, kun haluat lähettää tiedotteen, järjestää tiedotustilaisuuden tai tarjota artikkelia eri lehtiin.

Viestintä, Rehtorinvirasto, 20014 TURUN YLIOPISTO
Käyntiosoite: Maaherran makasiini, Henrikinkatu 10
Sähköposti: viestinta(a)utu.fi
Viestintäsihteeri, puh. (02) 333 5909 tai tiedottaja puh. (02) 333 6225

UMI tiivistelmä

UMI-tiivistelmän ehtii hoitaa väitöksen jälkeenkin. Väittelijän tulee laatia tiivistelmä tutkimuksestaan kansainvälistä Dissertation Abstracts International (DAI) -abstraktijulkaisua varten. Julkaisua toimittaa University Microfilms Inc. (UMI), joka julkaisee tiivistelmät neljännesvuosittain ilmestyvässä sarjassaan yliopiston kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti. Tiivistelmän julkaiseminen on väittelijälle maksutonta. Edellytyksenä on, että kustannusoikeuden haltija suostuu tiivistelmän julkaisemiseen. Yliopiston omassa Annales Universitatis Turkuensis -sarjassa väitöskirjansa julkaisevien ei tarvitse pyytää erikseen kirjastolta lupaa julkaista tiivistelmä. Väittelijän antama lupa riittää.

Tiivistelmässä tulee olla n. 250 sanaa ja se julkaistaan mieluiten englanninkielisenä.
UMI-tiivistelmän laatimisohjeet ja lomake

Lomakkeessa tiedustellaan tohtorin tutkinnon suorituspäivää. Ilmoituksen voi jättää myös ennen kuin tiedekunta on myöntänyt tutkintotodistuksen. Tällöin ilmoitetaan, että tutkinnon suorittaminen on vielä kesken ja mainitaan väitöspäivä: Date degree awarded: in process ja lisäyksenä: Date of Doctoral Disputation: (väitöspäivä, esim. 8.5.2011).

Tiivistelmä ja lomake toimitetaan viestintäyksikköön, joka toimittaa sen DAI-julkaisuun.

Tiivistelmän julkaiseminen on keino edistää suomalaisen ja Turun yliopistossa tehtävän tutkimustyön tunnetuksi tekemistä kansainvälisesti. Turun yliopistossa DAI-julkaisu on käytettävissä ProQuest Dissertations &  Theses-tietokantana.

Painatus ja kielentarkastuskustannukset

Yliopisto on varannut määrärahan väitöskirjojen painatusmenoihin, joka on kaikkien laitosten käytettävissä. Rahan saamiseksi on otettava yhteyttä kyseisen tiedekunnan tai laitoksen kansliaan.

Annales-sarjassa julkaistavalle väitöskirjalle maksettava enimmäismäärä on 500 euroa + arvonlisävero (22% ). Muuten julkaistuna summa on 350 euroa + alv (22%), kuitenkin enintään se määrä, johon väittelijä ei ole saanut rahoitusta muualta. Painatustuen saaminen edellyttää väitöskirjan julkaisemista myös sähköisesti Turun yliopiston julkaisuarkistossa.

Painatuslaskut hyväksytään oppiaineessa tai laitoksessa ja veloitetaan vastuualueen momentilta 10003. Momentille ei ole erikseen osoitettu määrärahaa, vaan syntyneet menot hyvitetään rehtorinviraston kirjanpidossa momentille sen jälkeen kun lasku on kirjattu maksetuksi.

Kun väitös on kirjoitettu muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä, tiedekunta voi pyytää erillisen lausunnon käsikirjoituksen kieliasusta.

Säätiöt ja rahastot myöntävät apurahoja väitöskirjan julkaisuun liittyviin kustannuksiin. Näistä saa lisätietoja esimerkiksi Turun yliopiston apurahatiedotteesta tai tutkimusrahoitustietokannasta (TURA), joita hoitaa yliopiston tutkimuspalveluyksikkö, puh. (02) 333 6165, (02) 333 6155.

Esitarkastus- ja vastaväittäjän kustannukset

Esitarkastuksesta aiheutuvat kustannukset, vastaväittäjän palkkion sekä vastaväittäjän matka- ja majoituskustannukset maksaa tiedekunta. Lääketieteellisessä tiedekunnassa osan ulkomaisen vastaväittäjän kustannuksista maksaa oppiaine sopimuksen mukaan. Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vastaväittäjän matka- ja majoituskustannukset maksaa ao. laitos.

Lisätietoja saa tiedekuntien kanslioista, lääketieteellisessä tiedekunnassa myös jatkokoulutuksesta vastaavalta korkeakoulusihteeriltä.

05.09.2011 12:59 Ilmari Wärri