Hakijatilastojen aikataulut 2012
Hakeneet
- Päävalintojen hakuaika päättyi 3.4.2012. Ennakkotilastot on tehty 4.4.2012. Hakijamäärään voi tulla vielä tarkennuksia tarkastusten sekä paperihakemusten tallennusten myötä.
- Kaikkien hakeneiden määrät saadaan erillisvalintojen hakuaikojen päätyttyä kesäkuun alussa.
Uudetylioppilaat
- Kesäkuun alussa saadaan uusien ylioppilaiden luvut.
Hyväksytyt
- Hyväksymispäätökset lukuvuotta 2012-2013 varten tehdään viimeistään 17.7.2012. Tämän jälkeen saadaan ensimmäiset (tosin ennakoivat) tilastot hyväksytyistä.
- Varasijalta hyväksytään opiskelijoita vielä elokuussakin, joten lopulliset hyväksyttyjen määrät saadaan syyskuun puolella. Vasta tällöin saadaan myös hyväksyttyjen pistemäärätiedot.
Opiskelupaikan vastaanottaneet
- Lukuvuonna 2012-2013 alkaviin opintoihin opiskelupaikka on otettava vastaan viimeistään 31.7.2012. Varasijalta hyväksytyillä päivämäärä voi olla myöhäisempi.
- Varasijamenettelyn vuoksi paikan vastaanottaneiden tiedot saadaan syyskuussa.
Yliopistoon kirjoittautuneet
- Yliopistoon ilmoittautumisaika päättyy 5.9.2012. Tämän jälkeen saadaan uusien opiskelijoiden määrät.
04.04.2012 11:12 Päivi Rahkonen