TIEDEKUNNAT

Ylioppilaskunnasta löydät kaltaisesi

Jokainen Turun yliopiston opiskelija on automaattisesti Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) jäsen. Ylioppilaskunta valvoo opiskelijan asemaa ja etuja yliopiston ja kaupungin päätöksenteossa sekä myös valtakunnallisella tasolla.

TYY on aktiivinen edunvalvoja, mutta hallitsee myös hauskanpidon ja akateemiset perinteet. TYYn suurimpia ja suosituimpia vuosittaisia tempauksia ovat laskiaisrieha Vartiovuoren mäellä ja vappu Taidemuseon ja Vartiovuoren mäellä. Ja jos mummu tapasi vaarin pohjalaisen osakunnan sitseissä niin -  yllätys, yllätys - samoihin sitseihin voit sinäkin osallistua. Musiikki, ohjelma ja osallistujat ovat toki vaihtuneet?

Jos haluat aloittaa aivan uuden harrastuksen tai jatkaa vanhaa tuttua lajia myös Turussa, Turun yliopiston ylioppilaskunnan TYYn 133 alajärjestöä tarjoavat sinulle varmasti enemmän kuin tarpeeksi valinnanvaraa ja taatusti samanhenkistä seuraa. Järjestöistä noin puolet on ainejärjestöjä. Harrastusyhdistyksistä löytyy omansa esimerkiksi teatterille, elokuvalle, luomuruoalle, pokerinpelaajille, musiikinharrastajille tai sijoittajille, minkä lisäksi TYYn alla toimii myös aatteellisia ja poliittisia yhdistyksiä.


Oikeustieteen opiskelija Joel Uusi-Oukari lähti mukaan oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö Lex ry:n toimintaan heti opinnot aloitettuaan: - Tapahtumien järjestäminen on opettanut rohkeaa ja reipasta otetta tarttua tuumasta toimeen. Lue lisää

 

Opiskelijan omat uutiset Tylkkäristä

Turun ylioppilaslehti on TYYn julkaisema riippumaton opiskelijalehti. Tylkkäristä löytyvät kaikki opiskelijaa kiinnostavat uutiset, menovinkit ja ajankohtaisaiheet. Tylkkäriä lukemalla tiedät mistä kampuksella ja yliopistomaailmassa puhutaan ja keskustellaan. Lehti ilmestyy 16 kertaa vuodessa, ja sen voi noutaa yliopistoalueella sijaitsevista jakelupisteistä. Joihinkin Turun ylioppilaskyläsäätiön kohteisiin Tylkkäri jaetaan ilmaiseksi, ja muut TYYn jäsenet voivat tilata lehden kotiinsa postitusmaksua vastaan. Tylkkäri on saatavilla myös sähköisenä versiona.

Turun ylioppilaslehti

 

14.12.2010 12:42 Kati Kaarlehto