Tapiola antoi tukensa Turun yliopistolle

Tapiola-ryhmä lahjoittaa 50 000 euroa Turun yliopistolle.

Koko Suomessa toimivana yhtiöryhmänä Tapiola on tehnyt erisuuruisia lahjoituksia useille yliopistoille. Perusteena ovat olleet valtakunnallisuus ja monipuolisuus tieteenaloissa. Tukea on haluttu antaa myös yleissivistävään korkeakouluopetukseen ja tutkimukseen.

- Yksi Tapiola-ryhmän vastuullisuuslupauksista on toimia yhteiskunnallisena arvovaikuttajana. Siksi pidämme tärkeänä, että kaupallisten ja teknillisten oppiaineiden lisäksi yritysten tukea ohjautuu muillekin tieteenaloille. Lahjoitus Turun yliopistolle on hyvä esimerkki halustamme tukea monipuolisesti suomalaista korkeakouluopetusta", yhtiöryhmän johtaja Jari Saine sanoo.

Päivitetty 30.06.2011 13:40