3 / 2000
Sisällys | Uutiset | Väitökset | Yhteystiedot
Uutisia, uutisiaErikoistyötapahtuma biokemian laitoksella
Talvella biokemian ja elintarvikekemian laitoksella järjestettiin erikoistyötapahtuma, jonka posterisatoa kuvassa. Nuoret tutkijat – tapahtumalla on laitoksella jo 20 vuoden pituiset perinteet ja näiden vuosien aikana siihen on osallistunut kaikkiaan noin 500 opiskelijaa.
Kuva: Seppo SarimoOpiskelijat toimittavat oikeustieteellistä julkaisua
Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa on tarjolla kurssi, jonka osanottajat toimittavat opettajiensa ohjauksessa oikeustieteellistä julkaisua. Turku Law Journal ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Neljän opintoviikon laajuinen kurssi kestää vuoden. Opiskelijat osallistuvat kurssin aikana sekä julkaisun sisällölliseen ja tekniseen toimittamiseen että markkinointiin. Julkaisun esikuva on yhdysvaltalainen Brandeis Law Journal, jonka toimittamiseen turkulaisen julkaisun käynnistäjä Heikki Jaatinen tutustui työskennellessään vuoden Louisvillen yliopistossa Yhdysvalloissa.
Turku Law Journal on ainoa englanninkielinen yliopistossa toimitettava oikeustieteellinen julkaisu Suomessa. Julkaisun jokainen numero kootaan jonkun teeman ympärille. Ensimmäisessä numerossa tarkastellaan Ranskan vallankumouksen vaikutuksia oikeustieteen kannalta. Tarjolla on Suomesta, Ruotsista, Englannista, Hollannista, Belgiasta ja Kanadasta saapuneita artikkeleita aiheesta.
Englanninkielisellä uutissivulla olevat muut uutiset ovat ilmestyneet laajempina juttuina aiemmissa Aurora- ja Yliopistotiedot-lehdissä:
Yliopisto arvioitu (Yliopistotiedot 4/2000 ; ks. myös Aurora 2/2000)
Yliopisto täytti 80 vuotta (Yliopistotiedot 3/2000)
Villa Tammekann vihittiin käyttöön (Yliopistotiedot 6/2000)
Yhteistyötä Itämeren alueella (Aurora 2/2000) ; ks. myös Yliopistotiedot 3/2000)
Sisällys | Uutiset | Väitökset | Yhteystiedot
Tiedotus <tiedotus@utu.fi>, 8. toukokuuta 2000Sivu on ladattu kertaa 8.5. alkaen.