Lotta Svärdin paluu

TEKSTI TIMO NIITEMAA, KUVA VESA-MATTI VÄÄRÄ

TIEN VIERESSÄ SEISOI PATALJOONAN LOTTA. RAILI KOTILAINEN EI OLLUT TÄLLÄ RETKELLÄ SAANUT MIESTÄ, MUTTA OSAKSI SEN KORVASI SE SEIKKA, ETTÄ HÄN OLI SAANUT PALJON MIEHIÄ…

Näin piirrettiin lottien historiakuvaa Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa vuonna 1954 ja vielä tylymmän kuvan lotista maalasi Paavo Rintala seuraavalla kymmenluvulla Sissiluutnantissaan. Rintalan lotat olivat nymfomaaneja, joiden hallitseva sotaperiaate oli ”parempi naida kuin palaa”

- Entiset lotat olivat tällaisista kuvauksista syystäkin loukkaantuneita. Olivathan he toki olleet nuoria naisia ja eläviä ihmisiä siinä kuin muutkin, mutta jos vaikka nykyaikaan vertaa, elo oli kuitenkin tuolloin varsin siveellistä, toteaa Lotta Svärd -toiminnasta tuoreen väitöstutkimuksen julkaissut FL Annika Latva-Äijö. Väitöskirja on syntynyt Lottien Suomi -historiaprojektissa, joka käynnistyi 1999 yhdessä suojeluskuntien historiaprojektin kanssa. Hankkeiden päärahoittaja on opetusministeriö.

Kun suojeluskunnat ”fasistisluontoisena järjestönä” lakkautettiin valvontakomission vaatimuksesta syksyllä 1944, Lotta Svärd sai suojeluskuntakytköksineen seurata heti perässä. Näin lottatoiminnasta tuli kiellettyä historiaa.

Sotien jälkeisessä Suomessa lottatoiminnan poliittisessakin arvioinnissa syyllistyttiin yksipuolisiin ylilyönteihin ja hyökkäyksiin. Lotta Svärdin arvomaailma oli kyllä isänmaallinen ja ”yleisoikeistolainen”, mutta Hilja Riipisen kaltaiset IKL:n ja Lapuan liikkeen aktiivit olivat kuitenkin poikkeuksia lottajohtajien keskuudessa, Latva-Äijö painottaa.

Mm. legendaarinen lottajohtaja Fanni Luukkonen oli varsin maltillinen. Talvisodan aikana hän toivotti ”kaikkien rivien naiset tervetulleiksi lottiin”. Ilmapiiri muuttui suureksi osaksi jo 30-luvulla – esimerkiksi pikkulottiin liittyi myös vasemmistolaisten perheiden tyttäriä.

Lottajärjestöstä kirjoitettiin myös puolustavia historioita, mutta vasta Neuvostoliiton romahtaminen on vapauttanut tutkimuksen ja luonut edellytykset objektiivisen kokonaiskuvan luomiselle. – Siksi Lottien Suomi –projekti on nähtävä osaltaan velanmaksuna lotille, väärinkohdelluille vapaaehtoisen maanpuolustustustyön aktiiveille, joita arvioidaan olevan vielä tänään elossa yli 40 000, Latva-Äijö tiivistää. Väitöskirja ulottuu vuosiin 1918-1928. Tutkimus jatkuu.

Aloitus väärästä päästä

Tähänastinen lottatutkimus on LatvaÄijön mukaan ollut hyvin sotapainotteista ja lisäksi järjestökeskeistä. Kun aloitetaan ”väärästä päästä”, sotalottuudesta ja unohdetaan, että lottatoiminta oli ensiksi kansanliike ja vasta sitten järjestö, heitetään pois monta mielenkiintoista kysymyksenasettelua.

Miksi esimerkiksi lottatoiminnasta tuli vuonna 1918 maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen liike, jossa naisten maanpuolustustoiminta jatkui vaikka aseet vaikenivat? Miksi siitä tuli vain naisille tarkoitettu maanpuolustusjärjestö? Oliko sen synty sidoksissa naisten yhteiskunnalliseen vapautumiseen 1900-luvun alussa? Pyrkimällä vastaamaan tällaisiin kysymyksiin Latva-Äijö avaa tutkimuksellaan uutta näkökulmaa ja tulkintaa lottahistoriaan.

Mutta nyt tässä artikkelissa on lähdetty liikkeelle juuri lottatoiminnan jälkiarvioiden ja sotalottakauden näkökulmasta. Otetaanpa siis uusi aloitus.

Lähtökohtana militantti ompeluseura

Suomalainen naisten maanpuolustustoiminta syntyi vastikään perustettujen suojeluskuntaosastojen tueksi syksyllä 1917 ja laajeni erityisesti kansalaissodan aikana. Naistoimikuntien ylivoimaisesti yleisin nimitys oli alkuun ”Suojeluskunnan Ompeluseura”.

Mutta naiset olivat lukeneet Runeberginsa ja siellä täällä ruvettiin jo talvella -18 puhumaan, että ”mehän olemme kuin Vänrikki Stoolin tarinoiden Lotta Svärd”. Lotta Svärd -nimi sai siivet, kun valkoinen kenraali C.G.E. Mannerheim käytti sitä naisten panoksesta kiittäessään suuressa vapaussodan voitonparaatissa 16. toukokuuta 1918 Senaatintorilla.

Kun valtakunnallinen järjestö sitten 1921 perustettiin, oli ilman muuta selvää, että sen nimeksi otettiin Lotta Svärd. - Näin naisten toiminnalle annettiin kansallinen myyttiarvo, sanoo Latva-Äijö.

Suomen Lotta Svärd –toiminnalla ei ollut Latva-Äijön mukaan kansainvälisiä esikuvia. Lottatoiminnan taustalla oli vuosisadan vaihteessa käynnistynyt naisten laajempi herääminen yhteiskunnalliseen toimintaan. Lotta Svärd tarjosi aktiivisille naisille väylän osallistua tärkeäksi koettuun toimintaan.

Kaikki alkoi naisten vapaaehtoisena toimintana, kansanliikkeenä. Toiminta käynnistyi hyvin monimuotoisena paikallisten suojeluskuntaosastojen yhteydessä. Tärkeimpiä tehtäviä olivat suojeluskuntavarusteiden ja lottapukujen ompelu sekä muonitus- ja varainhankinta. Lottaliike organisoitui demokraattisesti alhaalta ylös.

Valtakunnallinen järjestö muodostettiin kuitenkin maanpuolustuksen johdon ”mahtikäskyllä” ja sen puheenjohtajan nimitti suojeluskuntien ylipäällikkö. Järjestö oli osa maanpuolustusjärjestelmää ja sai tehtävänsä sen mukaisesti. Tämä kaksijakoisuus – kansanliike ja maanpuolustusjärjestelmän puolivirallinen osa - aiheutti mielenkiintoisen jännitteen, joka leimasi toimintaa jatkossakin.

Maailman suurin naisten maanpuolustusjärjestö

Sotiminen ja maanpuolustus on aina nähty miesten tehtävänä. Etenkin rauhan aikana maanpuolustustehtävät ovat kuuluneet yksinomaan miehille. Suomen lottaliikkeestä tuli tähän poikkeus. Toiminta ei laantunut rauhan tultua vaan laajeni edelleen. Innostus sai pontimensa vastaitsenäistyneen maan vahvasti nousevasta kansallistunnosta. Sitä ruokki pitkän levottoman itärajan takaa koettu uhka.

Lotta Svärdistä tuli arvostettu järjestö ensimmäisen tasavallan Suomessa. Se kasvoi pian väkilukuun suhteutettuna maailman suurimmaksi naisten maanpuolustusjärjestöksi. Ulkomaisille valtiovieraille esiteltiin usein lottatoimintaa ja lottajohtajia.

Kun korkea-arvoinen ruotsalainen upseeri vaimoineen vieraili Suomessa 1924, heille esiteltiin Lotta Svärd –järjestön toimintaa. He innostuivat asiasta ja pian Ruotsissa käynnistyi vastaava toiminta. Myös Norjaan perustettiin Lottejärjestö, mutta sen toiminta muistutti enemmän Suomen sotilaskotisisarten toimintaa.

Tärkeä maanpuolustustehtävä lisäsi lottajärjestön arvostusta. Kansallinen innostus loi toimintaan imua. Vetovoimaa lisäsi sekin, että vaikka Lotta Svärd oli naisten järjestö, toiminta perustasolla, paikallisesti, tapahtui yhdessä miesten kanssa suojeluskuntatoiminnan yhteydessä. Lottatoiminta vetosi nuoriin naisiin enemmän kuin esimerkiksi vanhanaikaisemmaksi koettu puhtaasti naisten toimintaan perustuva Marttaliitto.

Martat ja Lotat olivat kilpailijoita, ne eivät olleet valtakunnallisesti missään tekemisissä keskenään. Paikallisesti esiintyi kyllä paljon ristikkäisjäsenyyttä. Varsinkin Itä-Suomessa kävi Latva-Äijön mukaan usein niin, että Marttaosasto vain kylmän rauhallisesti vaihtoi nimensä Lotta Svärdiksi.

Lottatoiminta samalla naisten johtajakoulu

Lotta Svärd –järjestön toiminta jakautui useisiin jaostoihin, jotka huolehtivat varusteiden valmistamisesta, keräys- ja myyjäistoiminnasta, muonituksesta, lääkintätoiminnasta sekä toimisto- ja viestitehtävistä.

Lotta Svärd –toiminta oli luonnollisesti laajimmillaan sotien aikana. Silloin mukana oli lähes neljännesmiljoona naista. He vapauttivat kymmeniä tuhansia miehiä varsinaisiin sotatehtäviin. Annika Latva- Äijö muistuttaa, että tämä ei olisi ollut mahdollista ilman kaksi vuosikymmentä kestänyttä rauhanaikaista toimintaa.

Toimintaa järjestäessään lottien keskuudesta nousi lukuisia päteviä organisaattoreita. Näin he kouluttautuivat ottamaan vastuuta yhteisten asioiden hoidosta.

Monet lottajohtajat olivat omissa paikallisyhteisöissään hyvinkin vaikutusvaltaisia hahmoja. Heistä tuli kunnanvaltuustojen jäseniä, jopa kansanedustajia. Lottatoiminta oli siten samalla naisten johtajuuskoulutusta.

Takaisin ylös