Toiminta
Eettisen toimikunnan tehtävät
Turun yliopiston eettisen toimikunnan tehtävänä on
- aktivoida ja ylläpitää tutkimusetiikkaan liittyvää keskustelua yliopistoissa
- edistää ja valvoa erityisesti tutkimuseettisen koulutuksen toteutumista yliopistoissa sekä opastaa tutkimuseettisissä kysymyksissä
- toimia asiantuntijaelimenä yliopistoissa esiin tulevissa tutkimuseettisissä ongelmatilanteissa
- arvioida ihmisiin kohdistuvien ei-lääketieteellisten tutkimushankkeiden eettisyyttä ja antaa niistä lausuntoja
- seurata alan (ei-lääketieteellisen tutkimuksen) kansainvälistä kehitystä
- seurata alan kansallisen ohjeistuksen laadintaa ja valmistautua kansallisen ohjeistuksen käyttöönottoon Turun yliopistossa
Toimikunnan arvioimat tutkimukset
Tutkimusala
Eettinen toimikunta ennakkoarvioi kaikki ei-lääketieteelliset ihmiseen kohdistuvat tutkimukset, joihin osallistuminen saattaa aiheuttaa tutkittaville joko suoraa tai välillistä vahinkoa. Vahingolla tarkoitetaan tutkittavalle (joka voi olla myös ryhmä, organisaatio tai muu oikeushenkilö) aiheutettavaa fyysistä, psyykkistä, sosiaalista tai taloudellista haittaa, joka on vastoin tutkittavan etua ja joka samalla rikkoo hänen oikeuksiaan. Esimerkkinä tällaisesta vahingosta voisi olla fyysisen tai psyykkisen vamman aiheutuminen, sosiaalisten suhteiden kariutuminen tai opiskelun ja työnsaannin vaikeutuminen. Myös tietosuojan vaarantuminen voi vahingoittaa tutkittavia monin tavoin.
Tutkimusaloja, joita eettinen ennakkoarviointi erityisesti koskee, ovat hoitotiede, liikuntatiede, psykologia ja sosiaalityö, mutta arvioinnin piiriin otetaan myös sellaiset humanistiset, yhteiskuntatieteelliset, kauppatieteelliset, kasvatustieteelliset, oikeustieteelliset ja luonnontieteelliset tutkimukset, joiden menetelmät koskettavat jossain vaiheessa ihmisiä ja tutkimuksella on mahdollista aiheuttaa vahinkoa edellä kuvatulla tavalla.
Tutkimuksen taso
Eettinen ennakkoarviointi on tehtävä väitöskirjatutkimuksista ja muista tieteellisistä tutkimuksista, jotka kohdistuvat ihmiseen ja täyttävät muut asetetut kriteerit.
Perustutkinnon opinnäytetöistä (kandidaatintutkielmat ja pro gradu -tutkielmat) ei tarvitse tehdä eettistä ennakkoarviointia, ellei työn ohjaaja katso sitä aiheelliseksi. Työn ohjaaja kantaa näissä tapauksissa vastuun ja tekee mahdollisen lausuntopyynnön. Hänen tulee myös varmistaa, että opiskelija tuntee hyvän tieteellisen käytännön ja sen loukkausten käsittelemisen (ks. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan opas).