Ruskeaa rasvaa myös aikuisilla
PET-keskuksessa tehty LT Kirsi Virtasen tutkimus osoittaa aikuisillakin ihmisillä olevan aineenvaihdunnallisesti aktiivista ruskeaa rasvaa. Löydös poikkeaa merkittävästi aiemmasta käsityksestä, että ruskea rasvakudos häviäisi lapsuuden jälkeen.
Ruskea rasva poikkeaa valkoisesta rasvasta siten, että se kykenee polttamaan ylimääräistä energiaa elimistöstä toisin kuin valkoinen rasva, joka varastoi elimistön ylimääräisen energian.
Tutkimus "Functional Brown Adipose Tissue in Healthy Humans" julkaistiin torstaina 9.4.2009 The New England Journal of Medicin-lehdessä.
PET-kuvauksella tuloksia
Tutkimuksessa terveiden henkilöiden ruskean rasvan aineenvaihdunta saatiin aktivoitumaan 15-kertaiseksi heidän altistuessaan kylmälle. Tämä voitiin havaita PET-kuvauksessa ja aktivoitunutta kudosta nähtiin pääasiassa solisluiden yläpuolella ja kaulalla. Yllättävää oli myös, että aktivoituneen ruskean rasvan sokerinkäyttö on hyvin suurta ja lähes samantasoista kuin esimerkiksi aivoissa.
Tutkimuksessa aktivoitunut kudos varmistettiin ruskeaksi rasvaksi ottamalla näytepala, jonka kudosrakenne selvitettiin mikroskooppisesti ja biokemialliset ominaisuudet määritettiin Göteborgin yliopistossa prof. Sven Enerbäckin tutkimusryhmässä.
Näytepalojen kudosrakenne oli tyypillinen ruskealle rasvalle, jossa näkyy lukuisia pieniä rasvapisaroita solun sisällä. Myös biokemiallisesti geenien ilmentymisprofiili oli ruskealle rasvalle tyypillinen ja näiden geenien ilmentyminen oli merkitsevästi suurempaa kuin valkoisen rasvakudoksen näytepaloissa.
Apua lihavuuden hoitoon
Tässä tutkimuksessa PET/CT-menetelmän ja modernien molekyylibiologisten menetelmien yhdistäminen antoi merkittävää uutta tietoa ihmisen ruskean rasvan toiminnasta ja aineenvaihdunnasta, sekä sen osuudesta elimistön aineenvaihdunnan säätelyssä. Tällä saattaa olla merkitystä lihavuuden kehittymisessä, sekä kehitettäessä uusia lihavuuden hoitomuotoja, sillä havaittu ruskean rasvan aktivoituminen voi polttaa arviolta jopa 1-3 kg valkoista rasvakudosta vastaavan määrän energiaa vuodessa.
Valtakunnallisessa PET-keskuksessa, Verenkierto- ja aineenvaihduntasairauksien molekyylikuvantamisen huippuyksikössä toteutettu tutkimus on tehty yhteistyössä TYKSin kirurgian ja anestesiologian klinikan, sekä patologian osaston kanssa. PET-menetelmällä on mahdollista kuvantaa elimistön eri kudosten aineenvaihduntaa.
AP