Lahjoitus hammaslääketieteen tohtoriohjelmalle
Turun yliopisto perustaa nelivuotisen tohtorikouluttavan tehtävän koordinoimaansa kansalliseen hammaslääketieteen tohtoriohjelmaan Planmeca Oy:n lahjoituksen turvin.
Tutkijakoulutuksen saaneista hammaslääkäreistä on pulaa. Tohtorikoulutettavan tehtävä tuo osaltaan apua tilanteeseen.
Tohtorikoulutettavan palkka sivukuluineen on neljän vuoden aikana noin 140 000 €.
Tohtorikoulutettavan haku syyskuussa
Tohtorikoulutettavan tehtävässä työskentelevän toimipaikka on suomalaisessa yliopistossa tai tutkimuslaitoksessa, jossa tehdään hammaslääketieteen tutkimusta. Tehtävään valittavan tutkimustyön ja väitöskirjan tutkimusaiheen tulee olla hammaslääketieteen alalta ja liittyä kuvantamiseen.
Tohtorikoulutettavan tehtävä täytetään neljän vuoden määräajaksi 1.1.2011 alkaen ja hakemuksia otetaan vastaan syyskuussa 2010.
Planmeca Oy ei puutu tohtorikoulutettavan koulutukseen tai tutkimuksen tavoitteisiin.
Tohtoriohjelmassa mukana neljä yliopistoa
Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Suomen Akatemian rahoittama valtakunnallinen hammaslääketieteen tutkijakoulu, Finnish Graduate School of Oral Sciences, aloitti toimintansa vuoden 2010 alussa. Tutkijakoulu-uudistuksen myötä sen nimi on muutettu Kansalliseksi Hammaslääketieteen Tohtoriohjelmaksi, Finnish Doctoral Program in Oral Sciences, FINDOS.
Tohtoriohjelmassa ovat mukana Turun yliopiston lisäksi Helsingin, Itä-Suomen ja Oulun yliopistot. Ohjelmassa on yhdeksän opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa tohtorikoulutettavan paikkaa.
Planmeca Oy on suomalainen terveysteknologiayritys, joka suunnittelee, valmistaa ja markkinoi korkean teknologian hammashoitolaitteita.
Lisätietoja: Anna Haukioja, koordinaattori, FINDOS, anna.haukioja@utu.fi, puh. 02 333 8394