Turun yliopistoon toiseksi eniten tutkijakouluja Suomessa
Suomen Akatemian vuosina 2010-2013 rahoittamista Turun yliopiston 15 tutkijakoulusta uutena aloittaa kansallinen hammaslääketieteen tutkijakoulu.
Suomen Akatemia on päättänyt tutkijakouluista, tutkijakoulupaikoista ja -koordinaattoreista kaudelle 2010-2013. Turun yliopisto sai 15 tutkijakoulua, joka on toiseksi eniten Suomen yliopistoista.
Päätösten keskeisinä kriteereinä olivat muun muassa tutkijakoulujen laatu, tohtoritarve ja työllistyminen, tutkijakoulujen kansainvälinen toiminta sekä tuloksellisuus.
- Päätös vahvistaa edelleen Turun yliopiston asemaa tutkimusyliopistona ja on linjassa Suomen Akatemian aiempien päätösten ja arviointien kanssa. Turun yliopisto kasvatti osuuttaan valtakunnallisesti sekä tutkijakouluista että tutkijakoulupaikoista, rehtori Keijo Virtanen sanoo.
Hammaslääketieteen tutkijakoulu varmistaa alan kehitystä
Uutena tutkijakouluna Turun yliopistossa aloittaa kansallinen hammaslääketieteen tutkijakoulu. Tutkijakoulun johtajan, professori Stina Syrjäsen mukaan tutkijakoulu varmistaa osaltaan pätevien yliopisto-opettajien ja tutkijoiden saamisen tulevaisuudessa.
- Alalla on suuri huoli pätevien opettajien ja tutkijoiden karkaamisesta yksityiselle sektorille. Hammaslääketieteen kehitystä saadaan aikaan vain korkealuokkaisella tutkimuksella ja siihen perustuvalla opetuksella. Valtakunnallinen tutkijakoulu nivoo hammaslääketieteen osaamista yhteen ja kannustaa valmistuneita hammaslääkäreitä jatkamaan tutkimuksen parissa.
Tutkijakoulussa kehitetään yliopistoja
Toimintarahoituksen sai myös professori Osmo Kivisen johtama korkeakoulutuksen ja tieteen instituutioiden vertailevan tutkimuksen tutkijakoulu. Akatemian arviointiraportissa todetaan, että tutkijakoululla on selkeä profiili ja se kiinnittyy vahvasti perusyhteiskuntatieteisiin.
- Yliopisto on osoittautunut lähes tuhatvuotisen historiansa aikana yhdeksi kestävimmistä yhteiskunnallisista instituutioista. Jotta yliopisto kykenee huolehtimaan perustehtävistään - tieteellisestä työstä ja sen varaan rakentuvasta koulutuksesta - myös tulevaisuudessa, tarvitaan sen instituutioiden laadukasta tutkimusta ja kehittämistä. Tähän vaatimukseen tutkijakoulumme vastaa vahvistamalla alan tutkimusperinnettä, Kivinen painottaa.
Suomessa toimii vuonna 2010 yhteensä 112 tutkijakoulua, joissa on 1600 tutkijakoulupaikkaa. Suomen Akatemia osoittaa yliopistoille toimintamäärärahat ja opetusministeriö tutkijakoulupaikka- ja koordinaattorikustannukset.
Suomen Akatemian rahoittamat tutkijakoulut Turun yliopistossa vuosina 2010-2013 |
|
TK