TOK lahjoittaa 250 000 euroa Turun yliopistolle

Turun Osuuskauppa osallistuu Turun yliopiston varainhankintakampanjaan lahjoittamalla 250 000 euroa Turun yliopistorahastoon.

TOK saa lahjoituksellaan varainhankinnan ensimmäisen nimikkoluentosalin. Turun kauppakorkeakoulun tiloissa sijaitseva sali tullaan nimeämään TOK -luentosaliksi.

Toimitusjohtaja Harri Koponen luovutti Turun
Osuuskaupan lahjoituksen rehtori Tapio Reposelle
ja rehtori Keijo Virtaselle.

- Turun Osuuskauppa on maakunnallinen osuuskauppa, jonka yhtenä tavoitteena on Varsinais-Suomen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn edistäminen. Osallistumalla Turun yliopiston varainkeruukampanjaan TOK haluaa tukea Turun yliopistoa maakunnan elinvoimaisuuden ja vetovoimaisuuden ylläpidossa ja kehittämisessä. Haluamme osaltamme varmistaa alueen oman tiedekorkeakoulun menestyksen uudenlaisessa kilpailutilanteessa, sillä yliopisto on vahva alueellinen vaikuttaja, jonka kehittymisellä on vaikutusta koko Varsinais-Suomen elinvoimaisuuteen, toteaa toimitusjohtaja Harri Koponen.

Turun Osuuskaupan osallistuminen varainhankintaan on jatkoa pitkään jatkuneelle yhteistyölle Turun kauppakorkeakoulun kanssa. Kummiyritysyhteistyö ja lahjoitukset Turun kauppakorkeakoulun tukisäätiön Turun Osuuskaupan rahastoon ovat olleet aiemman yhteistyön keskeisiä muotoja.

- Korkeakouluyhteistyö edesauttaa osaavan työvoiman ja tutkimustiedon saantia sekä laajentaa jatkokoulutusmahdollisuuksia, painottaa Koponen.

Kansalaiskeräyksen hengessä

Varainhankintakampanjan tavoitteena on saada kokoon 20 miljoonaa euroa opetus- ja tutkimustoiminnan vahvistamiseksi. Kerätty pääoma rahastoidaan, ja rahaston tuottoja ohjataan kausittain tieteen ja opetuksen investointeihin yliopiston hallituksen ja rehtorin päätöksellä.

- Tavoite on kova, mutta kevättalvella käynnistynyt varainhankintakampanja on lähtenyt hyvin liikkeelle. Yritysten ja elinkeinoelämän tuki on avainasemassa, mutta jokainen yksittäinen lahjoitus on yhtä tervetullut ja tärkeä, korostaa rehtori Keijo Virtanen.

Turun yliopisto ja Turun kauppakorkeakoulu yhdistyvät ensi vuoden alusta uudeksi Turun yliopistoksi. Varainhankintakampanjan avulla kerätään lahjoitusvaroja vuoden 2010 loppuun saakka. Valtio antaa 2,5-kertaisen sijoituksen yksityisiltä saatujen lahjoitusten päälle. Yksi euro on siis 3,5 euroa yliopiston hyväksi ja Turun Osuuskaupankin lahjoitus tuo näin ollen 825000 euroa yliopistorahaston pääomaan.

- Kampanjan avulla vahvistetaan turkulaisen tiede- ja tutkimuskeskittymän toimintaedellytyksiä jatkossa. Jokainen lahjoittaja osoittaa sitoutumista tämän päämäärän tavoittamiseen, toteaa rehtori Tapio Reponen, joka lupaa itse sitoutua kampanjaan muun muassa osallistumalla Paavo Nurmi Marathonin 10 kilometrin osuudelle. 
Turun yliopisto ja Turun kauppakorkeakoulu ovat haastaneet henkilökuntansa, opiskelijansa ja alumninsa osallistumaan valitsemallaan matkalla Paavo Nurmi Marathoniin 27.6. Yliopisto ja tapahtuman järjestäjä Turun Urheiluliitto ovat sopineet, että osa tähän haastekampanjaan osallistuvien osanottomaksusta tilitetään Turun yliopistorahastolle.

 

Varainhankinnan verkkosivut

24.08.2009 13:50 Ilmari Vakkala