Avajaiskarnevaalit 2019

Lukuvuoden avajaiskarnevaalit 2022

Avajaiskarnevaalit järjestetään Suurtorilla

Avajaiskarnevaaleja vietetään tiistaina 6.9. klo 12.15–16 Suurtorilla (Vanha Suurtori 3). Turun yliopisto ja Turun yliopiston ylioppilaskunta järjestävät avajaiskarnevaalit yhdessä. Karnevaaleilla toivotetaan opiskelijat ja henkilökunta tervetulleiksi aloittamaan uutta lukuvuotta.

​​​​Avajaiskarnevaalien ohjelmaan sisältyy muun muassa vuoden opettajan ja opintojakson palkitseminen sekä musiikkia. Näiden jälkeen tilaisuus jatkuu TYYn järjestämällä lavaohjelmalla. Lavaohjelman lisäksi karnevaaleilla on mahdollista tutustua yli 80 TYYn ala- ja harrastejärjestöön sekä Turun yliopiston palveluiden esittäytymispisteeseen.

TYY täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Sen kunniaksi avajaiskarnevaalit järjestetään poikkeuksellisesti Suurtorilla, jossa myös turkulaiset pääsevät tutustumaan yliopistoon ja ylioppilaskuntaan.

- Olemme avanneet kaksi edellistä lukuvuotta kokoontumisrajoitusten varjostaessa syksyn alkua. Nyt pääsemme vihdoin aloittamaan lukuvuoden yhdessä: tapaamaan toisiamme ja toivottamaan uudet opiskelijat tervetulleiksi yliopistoyhteisöömme. Nyt on aika vaalia ja vahvistaa vuorovaikutusta, sanoo rehtori Jukka Kola.

Tilaisuuteen liittyy säävaraus. Sateen sattuessa karnevaalit siirretään Educariumiin (Assistentinkatu 5). Tästä ilmoitetaan Turun yliopiston intrassa sekä Facebook- ja Twitter-tileillä maanantaina 5.9.

Lisätietoa:
Eeva-Maria Soikkanen
Koordinaattori, Turun yliopiston viestintä
emsoik(at)utu.fi

Hanna Kiiskilä
Tapahtumatuottaja, TYY
tyy-tapahtumatuottaja(at)utu.fi