Farewell lecture: Professor Hannu Simola on Limits and Possibilities in Changing the School - A Sociology of Education Perspective

Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan kasvatustieteiden laitoksen professori Hannu Simolan jäähyväisluentoa “Koulun muuttamisen rajoista ja mahdollisuuksista – koulutussosiologinen näköala” pe 26.4. klo 12:00-14:00 (EDU1). Luento pidetään kaksikielisenä suomeksi ja englanniksi. Luentoa voi seurata myös etäyhteydellä osoitteessa https://echo360.org.uk/section/e829d5e5-bf69-4a79-94e4-c35fba7633b6/public.

Warmly welcome to listen to the Farewell Lecture of Professor Hannu Simola “On Limits and Possibilities in Changing the School - A Sociology of Education Perspective” on April 26 at 12:00-14:00 (EDU1). The lecture is given partly in Finnish and in English. You may also listen to the lecture on a distance, please use the link https://echo360.org.uk/section/e829d5e5-bf69-4a79-94e4-c35fba7633b6/public.

ABSTRAKTI:

Koulun muuttamisen rajat ja mahdollisuudet – koulutussosiologinen näköala

Hannu Simola

Koulun arjen kyky vastustaa uudistuksia on ollut jo liki vuosisadan ajan erityisesti progressiivisen pedagogiikan ja radikaaleista muutoksista unelmoivien murheena. Viimeisimpänä turhautumisen kokijoina ovat olleet innovaattorit, jotka haluaisivat ”digitalisoida koulun”. Muutokset näyttävät olevan piinallisen kaukana unelmoiduista ”digiloikasta”, vaikka tukena ovat kaikkivoipana esiintyvä digiteknologia ja sen ylikansallisen toimijat kuten Microsoft ja Apple (ks. Seppänen 2018).

Jäähyväisluentoni tarkoituksena on tarkastella koulun uudistamisen problematiikkaa koulutussosiologian näkökulmasta.

1970-luku merkitsi edistystä tässä ymmärryksessä reproduktioteorioiden, piilo-opetussuunnitelmatutkimuksen ja uuden koulutussosiologian ansiosta. Philip Jacksonin ”Life in Classrooms” (1968) ja Michael F. D. Youngin (1971) tutkimukset koulutiedosta nostivat innostusta, jota Suomeen välitti erityisesti Donald Broady teos ”Den dolda läroplanen” (1986) sekä turkulaisten koulutussosiologien kirjoitukset (Rinne et al 1985) . Vuonna 1985 ilmestyi myös Christopher Hurnin toimittama oppikirja “Limits and Possibilities of Schooling: An Introduction to the Sociology of Education”, joka vuonna 1993 ylsi 3. painokseen.

Sen jälkeen tämä näkökulma on jäänyt vähäiseksi niin kansainvälisesti kuin Suomessakin. Poikkeuksen muodostavat ehkä vain käytäntötutkimuksen perinteestä ponnistava Stephen Kemmis kollegoineen, jotka julkaisivat vuonna 2014 artikkelikokoelman ”Changing Practices, Changing Education” (vrt. Heikkinen et al 2018). Myös terveysalan koulutusten piilo-opetussuunitelmien tutkimus on muodostunut elinvoimaiseksi tutkimussuunnaksi (ks. esim. ”The Hidden Curriculum in Health Professional Education”, toim. Hafferty, F. W. & ODonnell, J. F., 2014).

Luentoni hypoteesi on, että lähes kaiken koulun käytäntöjen tutkimuksen ongelmana on ollut se, että huomio on kohdistettu ”piilo-opetussuunnitelman” (Broady 1986), ”ajan, tilan ja rituaalien” (Rinne 1987), ”koulunpidon kieliopin” (Tyack & Cuban 1995) tai ”koulun käytäntöarkkitehtuurien” (Kemmis et al 2014) rajoittaviin vaikutuksiin niiden mahdollistavien tekijöiden jäädessä sivuun.

Jos tästä näkökulmasta ymmärretään kouluun syvälle juurtuneet käytännöt sosiokulttuurisena kokonaisuutena ja elämää luokkahuoneissa yksityiskohtaisesti säätelevinä käytänteinä, olisi syytä pohtia myös sitä, miten innovaatiot voisivat tietoisesti käyttää hyväkseen näitä ”koulunpidon luonnonlakeja” (Simola 2015, Simola et al 2017): millaiset uudistukset näyttäisivät sopivan ja toimivan koulun todellisuudessa.

Luento pyrkii osoittamaan, että koulutussosiologinen tutkimus voisi avata näköalaa realistisiin utopioihin ja luoda skeptistä optimismia elämään koulussa ja koulun vähittäiseen (incremental) kehittämiseen kertakaikkisten harppausten (quantum-leap) sijaan. Tällöin on ratkaistava myös utopioiden ja arjen, kokonaisvaltaisten uudistusten ja vähittäisen muutoksen välinen jännite.
Kuha, Jaakko