Avajaiskarnevaalit 2019

Tiedemarkkinat ja avajaiskarnevaalit

Kaikille avoimet Tiedemarkkinat ja avajaiskarnevaalit järjestetään perjantaina 4.9.2020 klo 12–18 Tuomiokirkkosillan ja Kirjastosillan välisellä Itäisen Rantakadun osuudella.

Tiedemarkkinoiden ja avajaiskarnevaalien Tiedelavalla kuullaan ajankohtaisia tietoiskuja ja tutkijahaastatteluita muun muassa rikoksen polulle päätymisestä, 1920-luvun Turusta, Yhdysvaltain vaaleista sekä siitä, mitä aivokuvat kertovat meille tunteista. Lavalla nähdään ja kuullaan myös speksi- ja musiikkiesityksiä. Tapahtumassa julkistetaan ja palkitaan Turun yliopiston Vuoden opettaja, Vuoden opintojakso sekä Kieliteko. 

Jokirannan varrella Tiedekojuissa voit tutustua tutkimushankkeisiin, keskustella tutkijoiden kanssa ja kokeilla erilaisia toiminnallisia pisteitä. Luvassa on lisäksi TYYn järjestöjen sekä yliopiston eri palveluiden esittäytymisiä.

 Yliopisto seuraa tarkasti koronatilanteen kehittymistä sekä viranomaisten ohjeita suurtapahtumien järjestämisessä ja toimii niiden mukaan. Mikäli varotoimia on lisättävä ja esimerkiksi tapahtuma peruutettava, niin tehdään, joten seuraathan tapahtuman nettisivuja, yliopiston tapahtumakalenteria tai tapahtuman Facebook-sivua.

Ohjelma

Tiedelava

12.00

Lukukauden avajaissanat – Turun yliopiston rehtori Jukka Kola, Turun yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Sofia Engblom ja Turun yliopiston vararehtori Piia Björn

12.10

Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen: Turun yliopisto lisää Turkuun imua ja osaamista

12.20

Vuoden opettajien 2019 Jussi-Pekka Järvisen ja Aleksi Lahden puheenvuoro

12.25

Vuoden opettajan, Vuoden opintojakson ja Kieliteon palkitseminen

12.40

Musiikkiesitys - Opettajankoulutuslaitoksen bändi

12.50

Jokirannan kojujen yleisesittely

12.55

Uusien teknologioiden avulla voimme luoda parempaa elämää – hoitotieteen professori Sanna Salanterä ja ohjelmistotekniikan erikoistutkija Teijo Lehtonen

13.00

Tieteentekijät huuhaata vastaan – PET-keskuksen johtaja Juhani Knuuti ja kasvatustieteen emeritusprofessori Erno Lehtinen

13.05

Suomen historian synnyinsijoilla – arkeologian professori Visa Immonen

13.15

Musiikkiesitys

13.35

Väestötutkimus kertoo suomalaisten terveydestä – psykiatrian professori, FinnBrain-tutkimuksen  johtaja Hasse Karlsson ja kansanterveystieteen professori Sari Stenholm

13.40

Vinkkejä vieraan kielen oppimiseen – kieli- ja puheteknologian professori Maija S. Peltola

13.45

Mikä vie rikoksen polulle – oikeustieteen dosentti – THL:n kehittämispäällikkö Henrik Elonheimo

13.50

Tällaiseen Turkuun yliopisto syntyi 1920-luvulla – Suomen historian tohtorikoulutettava Topi Artukka

14.00

Tulevaisuuden työ ja toimeentulo – johtamisen ja organisoinnin professori Satu Teerikangas ja sosiologian työelämäprofessori Olli Kangas

14.10

Turun yliopiston ylioppilaskunnan harrastejärjestöt esittäytyvät avajaiskarnevaaleilla – TYY:n hallituksen varapuheenjohtaja Aliisa Wahlsten

14.15

Tiedemarkkinat-speksi – Turun Lääketieteenkandidaattiseuran interaktiivinen musiikkiteatteriesitys

14.40

Koulutuksen kehitys Suomessa – kasvatustieteen professori Risto Rinne

14.50

Mikä luo Suomeen eriarvoisuutta – sosiologian professori Jani Erola ja yliopistonlehtori Marika Jalovaara

15.00

Kansalaistiede Citizen Science - esimerkkinä puutiaistutkimus – Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön johtaja, professori Ilari E. Sääksjärvi ja tutkijatohtori Jani Sormunen

15.15

Musiikkia – HybridiSpeksi

15.45

Musiikki apuna aivosairauksien kuntoutuksessa – neurologian emeritusprofessori Seppo Soinila

15.55

Yrittäjyys vaatii uteliaisuutta, sitkeyttä ja vähän onneakin – yrittäjyyden erikoistutkija Pekka Stenholm

16.00

Bakteerit ja mikrobit ympärillämme – bakteeriopin professori Pentti Huovinen

16.10

Elämän monimuotoisuus – biodiversiteettiyksikön koordinaattori Pasi Nurmi

16.25

Pylly ylös – mitä vaikutuksia sillä on? – lääketieteen tohtori Harri Helajärvi, Paavo Nurmi -keskus

16.30

Biopankki auttaa lääketieteen tutkimustyössä – Auria Biopankin kehityspäällikkö Antti Karlsson

16.35

Maustaako musiikki maitosuklaan – Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen tutkimusjohtaja Anu Hopia säestäjänään Sami Silen

16.40

Lääketieteen opiskelijasta akateemikoksi – immunologian professori Sirpa Jalkanen

16.50

Yhdysvaltain vaalit jo ovella, mihin suuntaan suurvalta menee – Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen

17.05

Tiedemarkkinat-speksi – Turun Lääketieteenkandidaattiseuran interaktiivinen musiikkiteatteriesitys

17.35

  Auttaako humala ja olut unettomuuteen – biolääketieteen dosentti Mikko Uusi-Oukari

17.45

Tunteet näkyvät aivokuvissa –  PET-tutkimuksen tutkijatohtori Vesa Putkinen

17.55

Kiitos Tiedemarkkinat ja Avajaiskarnevaalit
   
   

 

Tiedekojut

Tiedekojut ovat avoinna koko tapahtuman ajan kello 12.00–18.00. Vieraile kojuilla, kokeile, testaa, juttele.

Kojuina

  • Väestö tutkittavana
    • Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ovat perustaneet yhteisen Väestötutkimuskeskuksen, jonka tavoitteena on edistää terveyttä ja hyvinvointia tehostamalla kliinisepidemiologisiin väestötutkimuksiin liittyvää tutkimus­- ja kehitystyötä. Väestötutkimusta on tehty Turun yliopistossa pitkään, tule kuulemaan, mitä se on ja mitä pitkäkestoisella tutkimuksella on saatu tietää. Voit kuulla esimerkiksi siitä, miten stressi vaikuttaa lapseen.
       
  • Kurkista sydämeen
    • Kuvantamisen ammattilaiset päästävät sinut kurkistamaan kehoon kajomattomasti ihon alle. Miltä sydän näyttää? Osastolla puolen tunnin välein kuvantamisesitys.
       
  • Kurkista uuteen teknologiaan
    • Tulevaisuuden teknologioiden laitoksella mietitään keinoja, miten tekniikka voi tehdä elämästämme helpompaa, hauskempaa ja elämyksellisempää. Tiedemarkkinoilla on esittelyssä åppi-sovellus, jonka avulla Aurajoen rantamaisemat heräävät lisätyn todellisuuden kautta uuteen eloon. Juttele tutkijoidemme kanssa myös muista lisätyn todellisuuden mahdollisuuksista.
       
  • Ihmisen varaosat
    • Ihmisen eri kehonosia voidaan nykyään korvata monella tapaa. Tule katsomaan Turun yliopistossa kehitettyjä hampaiden varaosia sekä luuvaurioiden korjaamisessa käytettäviä implantteja.
       
  • Elämän monet muodot
    • Kojulla esittäytyy Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikkö, joka tutkii luonnon monimuotoisuutta. Biodiversiteettiyksikön toimipisteet ulottuvat Seilin saaren Saaristomeren tutkimusasemalta Utsjoelle Lapin tutkimusasema Kevolle. Lisäksi Biodiversiteettiyksikkö tuo tiedettä ja tutkimusta suuren yleisön tietoisuutteen tuottamalla televisiosta tutut siitepölytiedotteet ja järjestämällä elämyksellistä yleisötoimintaa esimerkiksi tiedekerhoja ja -synttäreitä Tiedekeskuksessa, Kasvitieteellisessä puutarhassa ja Luonnontieteellisessä museossa.
       
  • Syö - koe - opi - hyödy
    • Pääset Funktionaalisten elintarvikkeiden tutkimuskeskuksen, Aistilan ja Flavorian yhteisellä pisteellä kertomaan minitutkimuksen tekijöille, miltä Turku maistuu. Samalla kuulet lisää Turussa tehtävästä tutkimuksesta, jossa selvitetään eri aistien vaikutusta ruokailukokemukseen.
       
  • Mikrobit ympärillämme
    • Olemme koko elinkaaremme mikrobien, etenkin virusten ja bakteerien ympäröimänä. Ovatko kaikki mikrobit vihollisiamme? Vai onko niistä meille myös hyötyä? Tule tutustumaan bakteerien ja virusten ihmeelliseen maailmaan ja kuulemaan kuinka Turun yliopistossa tutkitaan ja hyödynnetään mikrobeja, sekä taistellaan mikrobien aiheuttamia tauteja vastaan.
       
  • Tutki kanssamme
    • Tutkimuksen tekoon halutaan mukaan nyt myös tutkittavat. Mitä on kanssatutkijuus? Miten tutkittava voi itse osallistua tutkimuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen? Tule keskustelemaan asiasta ja kokemuksista tutkijoidemme kanssa.
       
  • Eläköön lapset ja nuoret
    • Kioskilla kohtaat ihmisiä, jotka arvostavat lasten ja nuorten kokemusmaailmaa. Voit lainata professorin/tutkijan/sosiaalityöntekijän ja jutella hänen kanssaan tutkimusperustaisesta sosiaalityöstä. Voit jutella lastensuojelun kokemusasiantuntijan kanssa. Voit tehdä Nuorten kohtaamisen taito –itsearviointikyselyn. Voit kokeilla lastensuojelun sosiaalityössä käytettäviä toiminnallisia, vuorovaikutusta edistäviä välineitä. Voit leikkiä Peppi Pitkätossu -leluilla.
       
  • Yhdysvaltain vaalit
    • Nyt sinulla on mahdollisuus antaa äänesi. Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuskeskuksen tutkijat järjestävät testivaalit, joissa ovat ehdolla kaikki Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat. Tutustu heihin, valitse suosikkisi ja anna äänesi. Samalla voit jutella John Morton -keskuksen tutkijoiden kanssa Yhdyvalloista, vaalejakin laajemmin.
       
  • Turun yliopisto – yrittäjyysyliopisto
    • Turun yliopistossa on laadittu yrittäjyyden ja yrittäjyyskoulutuksen strategia, jonka tavoitteena on tukea yrittäjämäistä asennetta ja yrittäjyyttä tukevia toimintatapoja koko yhteisössä. Yrittäjyysyliopistona Turun yliopisto lisää yrittäjyystietoisuutta ja yrittäjyyteen liittyvää opetusta. Tule kuulemaan lisää ja testaamaan itseäsi Thinking outside the box  -ajattelulla.
       
  • Jatkuva oppiminen
    • Etsitkö mahdollisuuksia osaamisesi päivittämiseen ja syventämiseen työelämän muuttuviin tarpeisiin? Suuntaisitko uudelle uralle? Tarvitseeko työyhteisösi kumppanin osaamisen kehittämiseen? Turun yliopisto on monialainen tiedeyliopisto, joka tarjoaa joustavia mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen. Tule kuulemaan lisää

Avajaiskarnevaalit

Avajaiskarnevaalit kokoaa yhteen uudet, vanhat ja mahdollisesti tulevat opiskelijat sekä yliopiston henkilökunnan ja ystävät uuden lukuvuoden vauhdikkaaseen avaukseen. Tänä vuonna jokirannassa järjestettävä tapahtuma on kaikille avoin kurkistuspaikka ylioppilaskunnan järjestöjen maailmaan.

Avajaiskarnevaalit ovat käynnissä koko tapahtuman ajan kello 12.00–18.00.

Tutustu. Koe. Innostu.
Explore. Experiment. Get Inspired.

Saapuminen ja turvallisuus tapahtumassa

Koronaohjeet tapahtumassa

Yliopisto seuraa koronatilanteen kehittymistä ja tapahtumia koskevat rajoitukset sekä suositukset huomioidaan tapahtuman järjestelyissä.

Tiedemarkkinat ja Avajaiskarnevaalit tapahtuvat ulkona. Tapahtumaan saapuville jaetaan kasvomaskeja (ensimmäiselle 800:lle kankaiset, sen jälkeen kertakäyttöisiä).

Tapahtumaan saapuessasi ja alueella liikkuessasi muistathan myös pitää turvavälin ja huolehdithan hyvästä käsihygieniasta. Alueella on useita käsienpesu- ja käsihuuhdepisteitä. Kojuilla kosketettavat esineet desinfioidaan.

Tiedemarkkinoiden ja avajaiskarnevaalien tapahtuma-alueet ovat omissa lohkoissaan, joissa kummallakin voi kerrallaan olla enintään 500 henkilöä. Sisäänmenoväylillä henkilökunta seuraa osallistujamääriä ja tarvittaessa sulkee alueen hetkellisesti, mikäli enimmäismäärä ylittyy.

Ethän saavu paikalle, mikäli sinulla on mitään hengitystieoireita tai tunnet itsesi sairaaksi.

Näin saavut Tiedemarkkinoille ja avajaiskarnevaaleille

Tapahtuma pidetään Aurajoen rannalla Tuomiokirkkosillan ja Kirjastosillan välisellä Itäisen Rantakadun osuudella.

Tapahtuma-alueelle voi saapua jalan Kirjastosillan suunnalta (Avajaiskarnevaalialue) tai Tuomiokirkkosillan suunnalta (Tiedemarkkinoiden alue). Kummallakin tapahtuma-alueella voi kerrallaan olla enintään 500 henkilöä.

Sisäänmenoväylillä henkilökunta seuraa osallistujamääriä ja tarvittaessa sulkee alueen hetkellisesti, mikäli enimmäismäärä ylittyy.

Tapahtuman ajaksi polkupyöräilijät ohjataan ajamaan Läntisen Rantakadun kautta. Tapahtumaan saapuvat pyöräilijät voivat jättää pyöränsä joko Vanhalle Suurtorille tai Nunnakadun varelle.

Karttakuva Tiedemarkkinoista. Lava Vanhalla Suurtorilla, Tiedekojut ja avajaiskarnevaalien pöydät jokirannan myötäisesti pitkin Itäistä Rantakatua.
Tiedemarkkinoiden kartta