Kauppakorkeakouluun perustettiin kansainvälisesti ainutlaatuinen tulevaisuudentutkimuksen oppiaine

Turun yliopiston tiedote 6.8.2013

​‒ Oppiaineen perustaminen on merkittävä ja pitkään odotettu askel Tulevaisuuden tutkimuskeskukselle. Samalla se on ainutlaatuista myös koko alan kansainvälisellä kentällä, toteaa keskuksen johtaja Juha Kaskinen.

Kaskisen mukaan kauppakorkeakouluun yhdistymisellä on selviä etuja erityisesti yritysten ennakoinnin kehittämisessä, kestävän kehityksen ja vastuullisen liiketoiminnan tutkimuksessa ja opetuksessa sekä yleisen tulevaisuusajattelun juurruttamisessa.

‒ Tulevaisuudentutkimus on käytännönläheistä ja pyrimmekin vahvaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Intressimme ovat kauppakorkeakoulun kanssa siten hyvinkin yhdenmukaisia.

Turun kauppakorkeakoulun johtajan Markus Granlundin mukaan integraatio on merkittävä kauppakorkeakoulun uuden strategian näkökulmasta.

‒ Tulevaisuuden tutkimuskeskus tuo kouluun monitieteistä erityisosaamista, mikä omalta osaltaan edistää tavoitteitamme profiloitua kansainvälisesti uniikeilla tavoilla, Granlund sanoo.

Tulevaisuudentutkimuksen tohtoriväylä aukeaa

Turun kauppakorkeakoulussa tulevaisuudentutkimusta voi jatkossa opiskella pääaineena Futures Studies -maisteriohjelmassa sekä perustettavassa jatkokoulutusohjelmassa, jonka ensimmäinen haku alkaa syyskuussa ja päättyy marraskuussa 2013.

Jatko-opinnoissa opiskelijat syventyvät johonkin tulevaisuudentutkimuksen kannalta tärkeään teemaan tavoitteenaan valmistua filosofian tai kauppatieteiden tohtoriksi. Asiantuntijat sijoittuvat vaativiin yritysten tai julkisorganisaatioiden tutkimus-, koulutus-, kehitys-, ennakointi- ja asiantuntijatehtäviin Suomessa ja ulkomailla.
Lisäksi Tulevaisuuden tutkimuskeskus tarjoaa Turun yliopiston kaikkien tiedekuntien opiskelijoille monitieteistä kestävän kehityksen opintokokonaisuutta, joka on syyslukukaudesta 2013 alkaen vakinaistettu Turun yliopiston opetustarjontaan. Opintokokonaisuus toteutetaan lukuvuonna 2013‒2014 kuudetta kertaa.

Lisätietoa Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen verkkosivuilta osoitteesta www.utu.fi/ffrc.

Lisätietoja:
Juha Kaskinen, johtaja 
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
juha.kaskinen@utu.fi, p. 02 333 9528, 040 543 9645

Petri Tapio, professori
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
petri.tapio@utu.fi, p. 040 555 2963

Asiasana: pääaineet;
Tagit:
Julkaistu 6.8.2013 12:35 ,  Päivitetty 6.8.2013 13:08

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto