Uutta tietoa stressin ja lihavuuden yhteydestä (Väitös: FM Laura Vähätalo, 30.10.2015, farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito)

​Turun yliopiston tiedote 23.10.2015

FM Laura Vähätalo tarkasteli väitöskirjassaan neuropeptidi Y:n roolia lihavuuden kehittymisessä siirtogeenisen neuropeptidi Y:tä noradrenergisissa hermoissa yli-ilmentävän hiirimallin avulla. Neuropeptidi Y on aivojen voimakkain syömistä lisäävä hermovälittäjäaine. Tämän lisäksi neuropeptidi Y:tä ilmennetään yhdessä noradrenaliinin kanssa aivojen noradrenergisissa hermoissa ja sympaattisessa hermostossa, joista se vapautuu muun muassa kroonisen stressin seurauksena.

Vähätalon tutkimuksen mukaan neuropeptidi Y:n ylituotanto noradrenergisissa hermoissa kerryttää painoa ja lisää rasvan määrää vaikuttamatta syömiseen.

‒ Totesimme, että neuropeptidi Y lihottaa lisäämällä energian varastoitumista rasvana ja toisaalta vähentämällä rasvavarastojen vapautumista energiaksi. Lisäksi neuropeptidi Y lisää rasvan kertymistä valkoisen rasvakudoksen ohella myös muihin kudoksiin, kuten lämmöntuotosta vastaavaan ruskeaan rasvaan, mikä häiritsee kudosten normaalia toimintaa, Vähätalo kertoo.

Lihomisen myötä myös sokeriaineenvaihdunta häiriintyy, mikä voi pidemmällä aikavälillä johtaa diabeteksen puhkeamiseen. Suorien rasva-aineenvaihduntaan liittyvien mekanismien lisäksi neuropeptidi Y madaltaa tahdosta riippumattoman autonomisen hermoston sympaattista aktivaatiota, joka normaalisti stressitilanteessa lisää energian vapautumista.

Lääke estää peptidin vaikutukset runsasrasvaisen ja -sokerisen ruokavalion yhteydessä

Väitöskirjatutkimuksessa käytetty hiirimalli mallintaa kroonisen stressin kaltaista tilaa, jossa neuropeptidi Y -tasot ovat koholla. Runsasrasvaisen ja -sokerisen ruokavalion yhteydessä neuropeptidi Y:n vaikutuksia välittävän Y2-reseptorin lääkkeellinen esto vähensi rasvamassan kertymistä tutkituilla koe-eläimillä.

‒ Yksilöt reagoivat stressiin eri tavalla. Toisilla paino nousee, toisilla ruokahalu katoaa. Lihavuuden hoitoon tähtäävän lääkekehityksen tavoitteena onkin löytää yksilöllisiä hoitomuotoja riippuen siitä, millainen mekanismi lihavuuden taustalla on. Väitöskirjatutkimus osoittaa, että esimerkiksi vaikuttamalla noradrenergisten hermojen neuropeptidi Y:hyn voidaan hoitaa krooniseen stressiin liittyvää lihavuutta.

***

Perjantaina 30. lokakuuta 2015 kello 12.00 esitetään Turun yliopistossa (Tyks, hallintorakennus, SH-auditorio, Kiinamyllynkatu 4-8) julkisesti tarkastettavaksi filosofian maisteri Laura Vähätalon väitöskirja Natural Born Weight Gainers - The Mechanisms of Obesity in Transgenic Mice Overexpressing Neuropeptide Y. Virallisena vastaväittäjänä toimii dosentti T. Petteri Piepponen Helsingin yliopistosta ja kustoksena dosentti Eriika Savontaus Turun yliopistosta.

FM Laura Vähätalo on syntynyt vuonna 1985 ja kirjoittanut ylioppilaaksi 2004 Hollolan lukiosta. Filosofian maisterin tutkinnon Vähätalo suoritti 2009 Turun yliopistossa. Väitös kuuluu farmakologian, lääkekehityksen ja lääkehoidon alaan.

Väittelijän yhteystiedot toimittajia varten: 050 325 2955, laura.vahatalo[at]utu.fi

Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/vahatalo_laura.jpg

Väitöskirjan myynti: Turun yliopiston verkkokauppa UTUshop, https://utushop.utu.fi/c/2-annales-universitatis-turkuensis/

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: https://www.doria.fi/handle/10024/116113

Asiasana:
Tagit:
Julkaistu 23.10.2015 10:35 ,  Päivitetty 23.10.2015 10:36

20014 Turun yliopisto, Finland
Puhelinvaihde: 029 450 5000

Henkilöhaku

Seuraa meitä: 
Facebook   Twitter   Instagram   Youtube   LinkedIn
Opiskelu Tutkimus Palvelut ja yhteistyö Yliopisto Tiedekunnat ja yksiköt Ajankohtaista Lahjoita
© Turun yliopisto