Historiantutkijat järjestävät Turussa avaruusaiheisen seminaarin kuukävelyn juhlavuotena

05.04.2019

Heinäkuun 21. päivä 1969 yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Apollo 11 -aluksesta ihmiskunnan suuren harppauksen kuunpinnalle. Ensimmäisen kuukävelyn 50. juhlavuoden kunniaksi Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaine järjestää Kuviteltu avaruus – Tiedettä, politiikka ja kulttuurihistoriaa -seminaarin perjantaina 12.4.2019. 

Seminaarissa kuullaan vuonna 1969 lähetetyn Yleisradion Kuustudio-lähetyksen juontaneen uutispäällikkö Ralf Fribergin ja lähetyksen päätuottajana toimineen Yrjö Länsipuron haastattelu. He kertovat, millaista oli olla osana suoraa lähetystä, jossa todistettiin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välisen avaruuskilvan päättymistä Yhdysvaltojen voitoksi.

– Ehkä kaiken stressin jälkeen päällimmäiseksi jäi mieleen helpotus siitä, että lähetys onnistui. Epävarmuustekijöitä oli paljon, normaalistikin sen aikaisella tekniikalla, saati sitten kun signaali tuli kuusta, Länsipuro muistelee.

Veteraanitoimittajien haastattelun lisäksi päivä koostuu historiantutkijoiden esitelmistä, joissa käsitellään avaruustematiikan merkitystä ja ilmentymistä tieteessä, politiikassa ja kulttuurissa. Esitelmissä kuullaan muun muassa marssilaisista 1950-luvun tieteiselokuvissa, kosmonauteista 1960-luvun neuvostoarjen sankareina ja Ronald Reaganin suhteesta Tähtien sotaan

Kulttuurihistoriallista näkökulmaa täydentää astrobiologi Harry Lehdon puheenvuoro maapallon ulkopuolisen elämän etsimisestä. 

Seminaarissa on mahdollisuus tutustua myös tiedekeskus Tuorlan näyttelyyn ja Kaarinan lukion oppilaiden avaruusteemaiseen kuvakoosteeseen sekä kuulla Kaarinan lukion oppilaiden musiikkiesitys.

Kuviteltu avaruus – Tiedettä, politiikkaa ja kulttuurihistoriaa on osa kulttuurihistorian oppiaineen vuodesta 2014 järjestämien seminaarien sarjaa, jossa tartutaan aina johonkin historian ajankohtaiseen teemaan. Tilaisuus järjestetään perjantaina 12.4.2019 klo 10.15–16.00 Sirkkalan kasarmilla (Kaivokatu 12, Turku), Janus-salissa. 

Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja se on avoin kaikille.

Luotu 05.04.2019 | Muokattu 05.04.2019