Karjalaan takaisin – jos murre ei tunnu tutulta

21.01.2022

Ihmisten onnistunut muuttoliike ja uusille alueille asettuminen ei riipu luonnonympäristöstä, vaan sen sijaan uuden alueen kielellisestä samankaltaisuudesta. Myös koulutus ja avioituminen uuden alueen väestön kanssa lisäävät todennäköisyyttä jäädä.

Turun, Helsingin ja pohjoisamerikkalaisen PennState -yliopistojen tutkimusryhmät ovat selvittäneet Koneen säätiön rahoittamassa hankkeessa talvisodan aikana evakuoitujen Karjalan evakkojen päätöksiä jäädä uudelle kotipaikalleen tai palata takaisin Karjalaan myöhemmin jatkosodan aikana, vuosina 1942–1944.

Tutkimus perustuu John Loehrin johtaman työryhmän digitoimaan massiiviseen MiKarelia-tietokantaan, jonka avulla tutkijat pystyivät seuraamaan talvisodan siirtolaisten myöhempiä liikkeitä ja elämänvaiheita. Evakkoon lähteneistä yli 400 000 karjalaisesta 70 prosenttia, eli noin 280 000, palasi takaisin kotiseudulleen Karjalaan vuoden 1944 kesään mennessä. Ketkä sen sijaan jäivät uusille seuduille, ja miksi?

Talvisodan ajan kaoottinen evakuointi tarjoaa ainutlaatuisen aineiston muuttoliikkeiden syiden selvittämiseen

Ihmisten migraatioiden syyt eri aikakausina kiinnostavat tutkijoita, koska muuttoliikkeet ovat muovanneet geenien, kielien ja kulttuurien leviämistä, mutta muuttoliikkeiden syistä ja vaikutuksista tiedetään toistaiseksi vain vähän.

Monet tutkimuksissa käytetyt aineistot kertovat yleensä kuitenkin vain onnistuneesti muuttaneiden ihmisten tarinan. Mikäli muuttaja kuoli tai palasi kotikonnuilleen, ei hänestä ole jäänyt jälkiä kieliin, geeneihin tai historian kirjoihin. Juuri muuttopäätöksensä pyörtäneet ihmiset ovat kuitenkin kiintoisimpia tutkimuksen kohteita näiden päätösten ymmärtämiseksi.

– Talvisodan aikainen evakuointi ei ollut suunnitelmallista toisin kuin jatkosodan aikana. Tämä tekee käytössämme olleesta tutkimusaineistosta ainutlaatuisen. Talvisodassa evakkojen kaoottinen sijoituspaikkojen valinta ja myöhempi mahdollisuus palata kotiseudulleen jatkosodan aikana mahdollistivat jäämispäätöksen syiden tilastollisen tutkimisen, toteaa professori Virpi Lummaa Turun yliopiston biologian laitokselta.

Tutkimuksessa testattiin isolla yli 22 000 ihmisen aineistolla kahta hypoteesiä ekologisen ympäristön merkityksestä jäämis- tai paluupäätökselle.

– Selvitimme, jäikö luonnonympäristöstä riippuva maanviljelijä helpommin sellaiselle alueelle, joka oli viljelyn kannalta parempi tai samanlainen kuin lähtöalue, kuin huonommalle tai erilaiselle alueelle, kertoo Lammin biologisen aseman tutkimuskoordinaattori Loehr.

Tutkimuksessa alueiden paremmuutta mitattiin esimerkiksi korkeampana lämpösummana ja samankaltaisuutta esimerkiksi sademääränä – ehkä korkeampi lämpötila toisi paremman sadon ja tuttu sademäärä helpottaisi maatalouden onnistumista vanhoin konstein.

Siirtoväki perunannostossa. Lähde: SA-kuva.

Työryhmä yhdisti tiedot siirtoväen jäämispäätöksistä heidän lähtö- ja tulopaikkoihinsa, ammatteihin, koulutukseen ja avioliittotietoihin, sekä lähtö- ja tulopitäjien ympäristötietoihin. Tutkijat pystyivät myös määrittämään lähtö- ja tuloalueiden kielellisen samankaltaisuuden Lauri Kettusen 1920 ja 30-luvuilla keräämän, koko Suomen kattavan murrekartaston perusteella.

Tulosten perusteella tutkijat totesivat, että ihmisten onnistunut migraatio ei riipu luonnonympäristöstä. Vahvimpia ennustavia tekijöitä jäämispäätökselle uudelle alueelle olivat sen sijaan sosiaaliset tekijät, kuten alueen kielellinen samankaltaisuus, ei-karjalaisen kanssa avioituminen sotaa ennen tai sen jälkeen ja koulutuksen omaaminen.

– Kielellinen samankaltaisuus tarkoittaa tässä sitä, kuinka lähellä tulopitäjän murre oli lähtöalueen eli kaakkoismurteiden morfologiaa. Vastaanottavan yhteisön kannalta kyse oli siis siitä, kuulostiko siirtoväki “meiltä” vai “muilta”. Tulos ennustaa, että ihmisten muuttoreitit ovat voineet ylipäätään kulkea kielellisesti, ja ehkä yleisemmin ottaen kulttuurisesti, samankaltaisten ihmisryhmien kautta ja sellaisten yhteyteen, pohtii Turun yliopiston Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielitieteen laitoksen tutkija Outi Vesakoski.

– Sen sijaan luonnonympäristön haasteista ihmiset selvinnevät kulttuuristen sopeumien avulla. Ainakaan ne eivät olleet kynnyskysymys edes luonnosta toimeentulonsa saaneille esimodernin yhteiskunnan maanviljelijöille. Yleisesti ottaen tulos on merkittävä lisä kansainväliseen tutkimukseen ja ymmärrykseemme migraatioiden ja integraation onnistumisesta, jatkaa evoluutioekologian professori Lummaa.

Tutkimusartikkeli on julkaistu tammikuussa arvostetussa Proceedings of Royal Society Biological Series B:ssä: https://royalsocietypublishing.org/doi/10.1098/rspb.2021.2298