Tulevaisuuden sairaalalaiva rakentuu suomalaisella osaamisella

29.08.2019

Turun yliopisto ja Turku Science Park Oy ovat käynnistäneet Business Finlandin rahoittaman Hospital Ship Reimagined -hankkeen, jonka tavoitteena on kehittää tulevaisuuden liikuteltavia sairaalayksiköitä ja terveydenhuollon ratkaisuja. Hankkeen ensimmäinen työpaja järjestettiin 29.8.2019 osana SHIFT Business Festival -tapahtuman ohjelmaa. 

Suomalaisvoimin rakentuva sairaalalaivakonsepti valjastaa suomalaisten avainalojen osaamisen maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemiseen. Hankkeessa kehitetään sekä suomalaisten yritysten liiketoimintamahdollisuuksia että mahdollistetaan terveydenhuollon palvelut alueilla, jossa niitä ei ole tai ne ovat puutteellisia.

– Nykyisissä sairaalalaivoissa laivan runkoon on rakennettu sairaalatoiminnan tarvitsemat tilat ja infrastruktuuri. Käytännössä kyseessä on siis meriteitse liikuteltava sairaalarakennus. Perinteiset sairaalalaivat ovat kuitenkin kalliita rakentaa ja ylläpitää. Tarve meritse liikuteltaville terveydenhuollon yksiköille ei kuitenkaan ole katoamassa, vaan päinvastoin asutus keskittyy yhä enemmän rannikkoalueille. Muun muassa ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun seurauksena terveydenhuollon palveluille syntyy akuutteja tarpeita ympäri maapalloa, kertoo apulaisprofessori Tuomas Mäkilä Turun yliopiston tulevaisuuden teknologioiden laitokselta, joka koordinoi hanketta.

Turku Science Parkin asiakkuuspäällikkö Janne Lahtiranta korostaa, että juuri Turun seudulla on erinomaiset mahdollisuudet yhdistää terveydenhuoltoon ja meriteollisuuteen liittyvää huippuosaamista.

– Hanke sijoittuu maakuntaohjelmaan valittujen Health- ja Maritime-kärkialojen risteyskohtaan ja on esimerkki niiden rohkeasta yhdistämisestä tavalla, jota muualla Suomessa ei ole tehty – ja joka ei muualla olisi edes mahdollista, Lahtiranta sanoo.

Toistaiseksi kaikille kiinnostuneille avoin hanke pyrkii tavoittamaan mahdollisimman monet aiheesta kiinnostuneet tahot.

– Tavoitteenamme on kasata riittävän vaikuttava, poikkitieteellinen verkosto ratkaisemaan liikuteltaviin terveydenhuollon ratkaisuihin liittyviä haasteita ja tuottamaan uusia modulaarisia ratkaisuja alueen meri- ja terveysklustereita innovatiivisesti yhdistäen, tulevaisuustyökalu Bastun vetäjä Keijo Koskinen sanoo.

Hankkeen toteutukseen osallistuvat Turun yliopistosta tulevaisuuden teknologioiden laitos, lääketieteellinen tiedekunta ja tulevaisuustyökalu Bastu sekä Turku Science Park Oy. Hanketta rahoittavat Business Finland ja Turun yliopisto. 

Luotu 29.08.2019 | Muokattu 29.08.2019