Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa voi virittäytyä joulun tunnelmaan

30.11.2018

Kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa nautitaan joulun tunnelmasta 1.12.2018–6.1.2019. Kynttiläiltaa vietetään 12.12., jolloin on tarjolla glögiä ja pipareita sekä ohjelmaa lapsille ja aikuisille.

Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa on loppiaiseen asti esillä jouluisia kukkaistutuksia. Uuden maailman tropiikkihuoneeseen on pystytetty viisi metriä korkea joulutähtipyramidi ja mehikasvihuoneesta löytyvät seimi ja Betlehemin kylä. Perheen pienimmille riittää tekemistä piilossa olevien tonttujen etsimisessä.

Kynttiläiltaa vietetään 12.12., jolloin pääsylipun hinnalla voi nauttia glögistä ja pipareista sekä kynttilöiden luomasta tunnelmasta. Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti on paikalla vastaamassa luontoaiheisiin kysymyksiin. Vierailijat voivat tuoda mukanaan kuvia esimerkiksi eläimistä, jäljistä ja muista havainnoista. Puutarhan opas, biologi ja orkideaekspertti Janne Aho, tarinoi kasvimaailman salaisuuksista.

Puutarhan jouluun voi tutustua tiistaista sunnuntaihin klo 10–17.

Poikkeuksia kasvihuoneiden aukioloaikoihin:

  • 24.–25.12.2018 suljettu
  • 31.12.2018 suljettu
Luotu 30.11.2018 | Muokattu 30.11.2018