Avoimet ovet Seilissä torstaina 18.7.

09.07.2013

Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos avaa ovensa ja koko Seilin saaren kaikelle kansalle vierailtavaksi torstaina 18.7. kello 9-17.

Saaristomeren tutkimuskeskuksen väki järjestää entisellä spitaalisten sekä mielisairaiden saarella opastettuja kierroksia pitkin päivää. Suomenkieliset opastukset lähtevät yhteysaluksen laiturilta kello 9, 11, 12.40 ja 12.30, ruotsinkielinen opastus lähtee kello 12.40.


Päivän yleisöluennon pitää Silakkaprojektin tutkija, luonnontieteiden kandidaatti Katja Mäkinen. Hän kertoo Saaristomeren mesoeläinplanktoniyhteisössä tapahtuneista muutoksista kysyen samalla, ovatko ne merkki laajemmasta muutoksesta eliöyhteisössä. Luento alkaa Saaristomeren tutkimuskeskuksen luentosalissa kello 13.30.

Päivän aikana yleisö voi tutustua myös laitoksen muuhun tutkimukseen kuten ilmastonmuutoksen vaikutuksiin Itämeren ekosysteemille, ixodes-punkkien esiintymiseen Saaristomerellä, kalojen keinotekoisten kutualueiden luontoon, Seilin saaren arkeologiaan ja liejusimpukan tinayhdisteiden sietokykyyn. Kaloja näkee ainakin tutkimuslaitoksen Itämeri-akvaariossa.


Yleisö pääsee tutustumaan myös tutkimusalus Aureliaan sekä Seilin museokirkkoon.


Avointen ovien päivänä tutkimuslaitoksen laitureihin voivat rantautua myös omalla veneellä tulevat.

Veneettömät pääsevät Seilin saareen yhteysaluksella, joka lähtee Nauvon kirkonkylästä kello 8.30, 12.10 ja 15.25. Rymättylän Hankasta yhteysalus lähtee kohti Seiliä kello 10.30 ja 14.00. Yhteysalus lähtee takaisin Nauvoon Seilistä kello 10.55., 14.35 ja 17.05, Rymättylän Hankaan 13.00 ja 15.50. Yhteysaluskyyti maksaa aikuisilta 6 euroa, lapsilta 3 euroa.

Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuvat: Hanna Oksanen

Luotu 09.07.2013 | Muokattu 29.06.2021