CCR:n uudet kasvot

11.05.2022

Olemme saaneet viimeisen noin puolen vuoden aikana uusia osaajia mukaan CCR:n riveihin!

Tutkimuspäällikkö Titiana Ertiö aloitti huhtikuussa disruptiolabroratorion tutkimusryhmässä. Titillä on vahvaa osaamista muun muassa digitalisaation ja osallisuuden tutkimuksesta ja hän on väitellyt tohtoriksi taloussosiologiasta Turun yliopistosta. Aiemmin Titi on toiminut projektitutkijana Turun yliopistossa ja tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Titi on tutkinut miten erilaisia teknologiaratkaisuja voidaan hyödyntää esimerkiksi kaupunkilaisten osallistumisessa päätöksentekoon tai edistämään kotitalouksien energian säästöä. Hän on tehnyt yhteistyötä erilaisten sidosryhmien, kuten kaupunkien ja yritysten kanssa ja toiminut Sitrassa demokratiakokeilu-tiimien sparraajana sekä Kuntaliiton osallisuuden arvioinnin työryhmän asiantuntijana. Ennen paluutaan Turun yliopistoon, Titi työskenteli media- ja markkinointitoimisto dentsussa Sr. Insight Managerina. Vapaa-ajallaan Titi touhuaa perheensä kanssa paljon ulkosalla, joko mökillä, lähimetsässä tai pyöräilemässä. Hän käy usein musiikkikonserteissa miehensä kanssa ja nauti salilla käymisestä ja kodin sisustuksesta.

Loppuvuonna 2021 CCR:ssä aloitti kolme projektitutkijaa

Kristel Edelman on erikoistunut kaupunkitutkimukseen ja viimeistelee sosiologian alan väitöskirjaansa Tallinnan yliopistoon. Väitöskirjassaan ”Social Construction of Home Identities in an Intercultural Experience” hän keskittyy kotiin identiteetin luomisen näkökulmasta. Kristel on työskentelyt lehtorina ja tutkijana Virossa TalTech yliopiston kauppatietellisessä tiedekunnassa, kaupunki- ja asuntososiologia tutkimusryhmässä. Hänellä on työkokemusta poikkitieteellisistä ja kansainvälisistä ympäristöistä ja laaja osaaminen laadullisista tutkimusmenetelmistä. Kristel tuli CCR:än Business Renewal -tutkimusryhmän Smart terminals -projektiin tutkimaan muun muassa älykkään sataman edellyttämää tiedon jakamista ekosysteemissä.

Aino Saaristo ja Roosa Lahtinen aloittivat syksyllä Moteva-projektin kehitystehtävissä. He ovat mukana tarkastelemassa rakennusalan pk-yritysten projektien ja työnjohdon digitalisoitumista ja työskentelevät Disruptionlabran tutkimusryhmässä.
Aino on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta, jossa hän opiskeli yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelmassa talous- ja sosiaalihistoriaa. Ainon osaamisalaa ovat historiallinen perspektiivi nykyajan ilmiöihin, eriarvoisuuden kysymykset sekä yhteiskunnallisten rakenteiden ajassa tapahtuva muutos.
Roosa on taloustiedettä pääaineenaan lukenut kauppatieteiden maisteri. Erityisiä mielenkiinnon kohteita ovat aluetaloudelliset eroavuudet sekä kestävä kehitys. Viimeisen puolen vuoden aikana Roosalle on kertynyt osaamista rakennusalan toimintamalleista sekä alan digitalisaatiota hidastavista tekijöistä. Tällä hetkellä Roosa työskentelee mieluiten erilaisten kehitysprojektien parissa, kerryttäen kokemusta ja osaamista vaihtelevista työtehtävistä tutkimusryhmässä. Töiden ulkopuolella Roosan löytää varmimmin lenkkipolulta tai Paavo Nurmen stadionilta juoksemasta.

Luotu 11.05.2022 | Muokattu 11.05.2022