Euroopan komissio myönsi Turun yliopistolle erinomaisen työnantajan statuksen

24.06.2013

Euroopan komissio on myöntänyt Turun yliopistolle oikeuden käyttää HR Excellence in Research -logoa. Se on osoitus Turun yliopiston suunnitelmallisesta, tutkijoiden uraa ja asemaa tukevasta työstä sekä kannustavan ja tasa-arvoisen työympäristön tarjoamisesta.

​Turun yliopisto haki HR-logoa ensimmäisten yliopistojen joukossa Suomessa ja Pohjoismaissa. 

– Kansainvälisesti tunnetun statuksen saaminen on meille erittäin tärkeä askel. Myönnetty logo kertoo esimerkiksi täällä työskentelemistä harkitseville tutkijoille ja tutkimuksen rahoittajille yliopiston laadusta työnantajana, vararehtori Riitta Pyykkö sanoo.

Turun yliopisto on sitoutunut toteuttamaan Euroopan komission tutkijoiden peruskirjan mukaista työtä, joka tähtää tutkijoiden aseman parantamiseen ja tutkimuksen laadun sekä innovaatioiden kehittämiseen koko Euroopan tasolla.

– Yliopisto täyttää EU:n kriteerit erinomaisesti. Haluamme viedä asioita edelleen eteenpäin ja olemme sitoutuneet jatkuvaan kehitykseen, Pyykkö kertoo.

Arvostusta ja tukea tutkijoille

HR-statuksen hakuprosessiin kuului yliopiston toimintatapojen arviointi ja kehittäminen. Syksyllä 2012 yliopistossa käynnistetyssä laajassa Arvostusta ja tukea tutkijoille -hankkeessa selvitettiin, millaisia ovat tutkijanuran kompastuskivet ja missä asioissa tutkijat kaipaavat lisää tukea. Hankkeen tavoitteena oli lisätä yhteisöllisyyttä ja sitä kautta edistää laadukkaan tutkimuksen tekemistä.

Hankkeeseen osallistettiin laaja joukko yliopistoyhteisön jäseniä, ja sekä henkilöstön että tohtorikoulutettavien oli mahdollista antaa palautetta hankkeen jokaisessa vaiheessa.

– Kehittämistyö auttaa osaltaan tutkijoita ottamaan uusia askelia urallaan, Pyykkö toteaa.

Esiin tulleita parannusehdotuksia on yliopistossa lähdetty toteuttamaan välittömästi.

– Apurahatutkijoiden pääsyä yliopiston palveluihin ja ulkomaisen henkilökunnan integroitumista yliopistoon sekä suomalaiseen yhteiskuntaan tuetaan entistä tehokkaammin, suunnittelija Johanna Mäkinen kertoo.

Henkilöstöpäällikkö Tom Riskin mukaan Suomella on jo valmiiksi etuna korkea lähtötaso suhteessa muihin valtioihin, sillä meillä on jo valmiina paljon hyviä työsuhteeseen ja -ympäristöön liittyviä käytäntöjä.

– Palkansaajan asemaa suojaavat työsopimuslait, työehtosopimuslait, työnantajan rekrytointikäytännöt ovat yhdenmukaisia, työturvallisuutta ja työsuojelua työpaikoilla valvotaan viranomaisteitse ja ylipäätään monin tavoin huolehditaan, että toiminta työpaikoilla on tasa-arvoista ja yhdenmukaista, Riski luettelee.

Teksti: Henna Borisoff
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 24.06.2013 | Muokattu 24.06.2013