Japanin suurlähettiläs vaikuttui Kevon tutkimusaseman varustelusta

11.06.2014

Japanin suurlähettiläs Kenji Shinoda seurueineen tutustui 10.6.2014 Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitos Kevon toimintaan.

 

​Kevolaiset esittelivät Shinodan seurueelle muun muassa aseman ekologista tutkimusta sekä japanilaisten kanssa yhteistyössä tehtävää ilmastotutkimusta.

– Vieraitamme kiinnosti erityisesti ilmastonmuutoksen tutkimukseen liittyvät asiat. Heihin teki suuren vaikutuksen se, että näin kaukaisesta ja syrjäisestä erämaasta löytyy näin hyvin varusteltu tutkimusasema, Kevon asemanjohtaja Otso Suominen kertoo.

Kevon tutkimusasemalla on jo pitkä perinne yhteistyöstä japanilaisten tutkijoiden kanssa.

– Meillä ja Ilmatieteen laitoksella on mittalaitteisto, johon on kytketty  myös japanilaisten tutkijoiden laitteita. He keräävät tietoja energian siirtymisestä maaperän ja ilmakehän välillä sekä puiden latvusten korkeudelta ylöspäin.

Suomisen mukaan Pohjois-Lapin upeat maisemat, Kevon keittiön poronkäristys sekä hyttyset painuivat varmasti vieraiden mieliin.

– Hyttysten osalta onnittelin heitä ajoituksesta. Vieraat saapuivat Kevolle samana päivänä tämän vuoden ensimmäisten hyttysten kanssa.

Suurlähettiläs Kenji Shinoda ja hänen 20-henkinen seurueensa pysähtyi Kevolle matkallaan Rovaniemeltä Kirkkoniemeen. Matkan yhtenä tarkoituksena on selvittää Pohjois-Suomen liikenneyhteyksiä.

 

japani-kevo-480p.jpg

 

Teksti: Hannu Aaltonen
Kuvat: Ilkka Syvänperä

Luotu 11.06.2014 | Muokattu 21.07.2021