Kampusalueet piirtyvät kuviksi katuihin

19.09.2013

Campus 2013 -tempaus tuo väriä kampusalueille ja näkyvyyttä opiskelijatoiminnalle.

​Turun katukuvaan ja kampusalueille on viime aikoina ilmestynyt uutta väriä. Hehkuvan väristen vaahteranlehtien joukosta voi bongata myös viehkoja pastellisävyisiä tekstejä ja logoja.

Campus 2013 – Merkkaa kampuksesi -tempaukseen on kutsuttu mukaan Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Turun ammattikorkeakoulun opiskelijajärjestöt piirtämään katuun liiduilla ja merkkaamaan kampusalueita.

– Piirtää voi oman järjestön logon tai vastaavan kuvan. Katuun voi taiteilla myös järjestön hengen mukaiset terveiset kaupunkilaisille. Lisäksi meillä on siipisoihtusapluunoja, ja jokaisella korkeakoululla tehdään myös Campus 2013 -tekstejä, kertoo Turun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen sihteeri Jukka Vornanen.

Campus 2013 – Merkkaa kampuksesi -tapahtumalla halutaan lisätä opiskelijoiden, opiskelijajärjestöjen ja kampusalueen näkyvyyttä sekä tuoda esiin opiskelijoiden asema kaupungissa. Tempauksella halutaan myös toivottaa kaikki Turun korkeakouluopiskelijat tervetulleiksi uuteen lukuvuoteen.

Katuliitupiirrokset kuvataan, ja kuvat kerätään kuvapankkiin kaikkien nähtäville. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös kilpailu parhaimmasta teoksesta.

– Mikäli ei pääse osallistumaan yhteisesti järjestettyihin tapahtumiin, voi liituja käydä hakemassa ylioppilaskunnan toimistosta aukioloajan puitteissa.

Turun yliopiston ylioppilaskunnan jäsenjärjestöt voivat ilmoittautua mukaan ylioppilaskunnassa taiteilusta vastaavalle Vornaselle sähköpostitse (tyy-koposihteeri(at)utu.fi).

Campus 2013 – Merkkaa kampuksesi on osa laajempaa Turun kaupungin ja korkeakoulujen yhteistyötä, jonka tavoitteena on koota hankkeista ja palveluista korkeakoulujen, elinkeinoelämän ja kaupungin välinen pysyvä toimintamalli.

>> Katso Campus 2013 -video

Viliina Tolvanen

Luotu 19.09.2013 | Muokattu 19.09.2013