Kasviuutteiden mahdollisuudet elintarvikkeiden säilönnässä tutkimustyön alla

20.03.2014

Biokemian laitoksen Nuoret tutkijat -tapahtumassa pääsivät näytille valmistuvien maistereiden ja diplomi-insinöörien tutkimustulokset. Tapahtuman ajan 18.–21.3. Arcanumin aulassa oli esillä julistenäyttely, joka esitteli nuorten tutkijoiden töitä.

Nuoret tutkijat -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna jo 32. kerran. Tapahtumassa opiskelijat pääsevät esittelemään tutkimuksiaan laajemmalle yleisölle ja myös verkostoitumaan tiedeyhteisöön.​

​Opiskelijat pitivät tapahtuman aikana tutkimusaiheistaan lyhyitä esitelmiä. Keskiviikkona 19.2. opiskelijat olivat julisteidensa äärellä kertomassa tutkimuksistaan.

Elintarvikekemian opiskelija Jenna Tikkanen esitteli pro gradu -työtään, jossa hän selvitti kasviuutteiden mahdollisuutta elintarvikkeiden säilöntäaineina.

– Kuluttajat vaativat yhä luonnollisempaa ruokaa ilman lisäaineita, mutta samalla elintarvikkeiden turvallisuus ja säilyvyys on taattava. Tutkimuksessani selvitin, voivatko kasviuutteet estää homeiden kasvua leipomotuotteissa.

Säilyvyyden parantaminen kasviuutteilla on mahdollista

Tutkimuksen alkuvaiheessa tehdyissä kokeissa kävi ilmi, että osa kasviuutteista estää tehokkaasti pilaajamikrobien kasvua. Parhaiten mikrobien kasvua estäneitä kasviuutteita testattiin seuraavaksi leivontakokeissa, joissa uutteet leivottiin vehnäleivän taikinaan.

Leivonnan ja uunissa paistamisen aikana kasviuutteiden homeita tuhoava vaikutus heikentyi selvästi. Lisäksi uutteiden lisääminen taikinaan vaikutti leivän ulkonäköön ja tilavuuteen. 

 – Tämä johtui luultavasti siitä, että kasviuutteet vaikuttivat leivässä olevan hiivan toimintaan, Tikkanen huomautti.

Kasviuutteiden antimikrobista tutkimusta jatketaan biokemian laitoksella selvittämällä niiden sopivuutta muiden elintarvikkeiden säilöntään.

Nuoret tutkijat -tapahtuma jatkuu ja julistenäyttely on esillä vielä perjantaihin 21.3. saakka.

 

Maria Ojanen

Luotu 20.03.2014 | Muokattu 19.07.2021