Kaupunkitaloustieteen tutkimus ja opetus vahvistuvat Turun yliopistossa

01.11.2018

Turun yliopisto vahvistaa kaupunkitaloustieteen ja kiinteistömarkkinoiden tutkimusta ja opetusta. Hankkeen takana ovat Turun yliopistosta kauppakorkeakoulun taloustieteen laitos ja Turun kaupunkitutkimusohjelma sekä hanketta rahoittava Länsi-Suomen yleishyödyllinen asuntosäätiö (YH-säätiö).

Tavoitteena on muodostaa Turun yliopistoon pysyvä, poikkitieteellinen, alaan keskittynyt tutkijoiden ja opettajien ryhmä, joka on aktiivisesti verkostoitunut kotimaassa ja kansainvälisesti. Tavoitteena on tuottaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta sellaisista asuntomarkkinoiden toimintaa ja aluekehitystä koskevista kysymyksistä, joilla voi olla sovellettavaa merkitystä myös Turun seudun kehittämiselle.

YH-säätiö tukee hanketta 100 000 euron lahjoituksella. Lisäksi hankkeeseen kohdennetaan YH-säätiön aiemmin Turun yliopistolle tekemiä lahjoituksia.

‒ Säätiön taholla on vakiona pohdittu asuntomarkkinoiden käyttäytymistä ja lainalaisuuksia. Vahvistamalla alan tutkimusta haetaan nyt luotettavia vastauksia, joilla voidaan auttaa myös entistä parempaa alueellista kehitystä läntisessä Suomessa, sanoo Rauno Saari YH-säätiöstä.

Lahjoitusten tuella taloustieteen laitokseen on perustettu kiinteistö- ja asuntomarkkinoiden tutkimukseen ja opetukseen suunnattu yliopistonlehtorin tehtävä, johon on valittu avoimen haun kautta KTT Elias Oikarinen. Taloustieteen laitoksesta hankkeessa ovat myös mukana tutkijatohtori ja tohtorikoulutettava.

‒ Jo käynnissä olevat tutkimushankkeet ovat erittäin ajankohtaisia: ne käsittelevät asuntohintojen ja tulotason suhdetta, tuetun asuntotuotannon vaikutuksia asuntomarkkinoilla, vuokratonteilla sijaitsevien asuntojen arvonmuodostusta sekä asunto- ja lainamarkkinoiden välistä vuorovaikutusta, Oikarinen kertoo.  

‒ Kaupunkitutkimusohjelman näkökulmasta kaupunkitaloustiede on kokonaisuudesta puuttunut pala, joka tarjoaa synergioita useisiin tutkimusaiheisiin ja politiikkarelevantteihin kysymyksenasetteluihin, sanoo Turun kaupungin, Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisen Turun kaupunkitutkimusohjelman johtaja Sampo Ruoppila

‒ Kaupungistuminen lisää taloudellista vaurautta, mutta siihen liittyy myös haasteita, joiden ratkaiseminen edellyttää monialaista tutkimustietoa. Taloustieteen laitos haluaa osallistua tähän tutkimustyöhön pysyvällä panostuksella ja pitää tärkeänä, että aihepiirin tutkijat ja opettajat Turun yliopistossa tiivistävät yhteistyötään ja verkostoituvat laajasti kansainvälisellä tasolla, sanoo taloustieteen laitoksen johtaja, professori Heikki Kauppi.

Hankkeessa tehdään yhteistyötä muun muassa Aalto-yliopiston, Tampereen yliopiston, Helsingin kaupungin tietokeskuksen sekä ulkomaisten yliopistojen tutkijoiden kanssa.

TS
Kuva: Turun kaupunki, Vesa Aaltonen

Luotu 01.11.2018 | Muokattu 01.11.2018