KV-liiketoiminnan blogista: Suomalaisten elintarvikkeiden maakuva maailmalla

24.05.2022

Millainen on suomalaisten elintarvikkeiden maakuva? Tätä pohtii Juho Siikarla Suomen Ulkomaankaupan Edistämisrahaston tukemassa kansainvälisen liiketoiminnan alan pro gradu -tutkielmassaan.

- Maakuva on mielenkiintoinen ja laajalti tutkittu ilmiö, mutta Suomen maakuvaa koskeva tutkimusta on vielä niukasti. Tutkimukseni keskittyi suomalaiseen elintarvikealaan, jolla voisi olla paljon saavutettavaa kansainvälisillä markkinoilla. Tällä hetkellä elintarvikealalla on haasteita kannattavuuden suhteen ja kotimarkkinasuuntautumisen sijaan kansainväliset markkinat voisivat tuoda ratkaisuja ongelmiin, Siikarla toteaa.

- Maakuvaan pohjautuvaa markkinointia tulisikin voimakkaammin mukauttaa kohdemarkkinoille ja viestin tulisi olla selvä, sillä kohdeyleisö pystyy vastaanottamaan vain rajatun määrän informaatiota. Tehokkaimmat markkinointiviestit tulisi tunnistaa ja hyödyntää markkinoinnissa, vaikka ne saattaisivat tuntua liian arkisilta tai näyttäviltä. Tämän vuoksi kotimarkkinoiden kokemuksiin perustuva markkinointi ei välttämättä tuota parhaita ratkaisuja kansainvälisille markkinoille.

Siikarla kirjoittaa tutkielmastaan kansainvälisen liiketoiminnan aineen blogissa. Lue koko teksti tästä.

Luotu 24.05.2022 | Muokattu 24.05.2022