Lääketieteelliselle tiedekunnalle nimettiin neuvottelukunta 

15.12.2020

Lääketieteellisen tiedekunnan dekaani on asettanut tiedekunnalle neuvottelukunnan, joka tuo sidosryhmät yhä tiiviimmin osaksi tiedekunnan tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnallisen toiminnan ja laadun kehittämistä. 

Lääketieteellisen tiedekunnan toiminnan kehittämisen tueksi on nimitetty neuvottelukunta, jonka jäseniksi on kutsuttu edustajia tärkeimmistä lääke- ja terveysalan sidosryhmistä, joilla on tiivis yhteys tiedekuntaan.
 
– Lääke- ja terveystieteet ovat hyvinvoinnin edistämisen etulinjassa. Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta tuottaa uutta tietoa ja kouluttaa osaajia tulevaisuuden ongelmien ratkaisemiseksi. Emme kuitenkaan pysty tähän yksin. Tiedekunnan kehittäminen kohti kansainvälistä kärkeä vaatii lahjakkaiden opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien lisäksi sitoutuneita kumppaneita, joiden kanssa voimme kohdata tulevaisuuden haasteet – ja selviytyä niistä, sanoo lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Pekka Hänninen

Hänninen iloitsee siitä, että neuvottelukuntaan on saatu monipuolista osaamista ja kokemusta.
 
‒ Eri alojen edustajilla on paljon näkemystä esimerkiksi siitä, miten voimme kehittää opetuksen työelämärelevanssia, Hänninen korostaa.

Neuvottelukunta edistää aktiivista ja monialaista vuoropuhelua ja eri asiantuntijatahojen kuuntelemista. Neuvottelukunnassa pohditaan muun muassa tiedekunnan roolia alueellisena toimijana, tiedekunnan suhdetta yhteiskunnallisiin haasteisiin sekä koulutuksen opiskelijoille ja tutkijoille antamia työelämävalmiuksia.

Neuvottelukunnan kokoonpano:

  • Matti Bergendahl, johtaja, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
  • Mikko Pietilä, johtajaylilääkäri, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri    
  • Petteri Lankinen, johtajaylilääkäri, Satakunnan sairaanhoitopiiri
  • Peter Nieminen, johtajaylilääkäri, Vaasan sairaanhoitopiiri
  • Minna Hendolin, johtaja, Business Finland
  • Jenni Anttila, erikoislääkäri, Kaarinan terveyskeskus
  • Kristian Kallio, ylilääkäri, Naantalin terveyskeskus    
  • Janina Andersson, toiminnanjohtaja, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri
  • Katariina Kauniskangas, palvelualuejohtaja, Turun kaupunki
  • Kirsi Kiviniemi, arviointitoiminnan johtaja, Turun kaupunki    
  • Juha Kaskinen, johtaja, Tulevaisuuden tutkimuskeskus
  • Satu Ahomäki, johtaja, Orion    
  • Aki Ahonen, aluejohtaja, Terveystalo        

Jäsenten lisäksi neuvottelukuntaan kuuluvat tiedekunnan dekaani ja varadekaanit. Kokouksiin voi osallistua myös tiedekunnan yksiköiden edustajia. Sihteerinä toimii tiedekuntapäällikkö. 

Neuvottelukunnan toimikausi alkaa 1.1.2021 ja jatkuu dekaanin toimikauden ajan, vuoden 2024 loppuun saakka.

Luotu 15.12.2020 | Muokattu 15.12.2020