Maahanmuuttajayrittäjät kaipaavat yhteistyötä ja verkostoitumista kantaväestön kanssa

27.03.2015

Suomalaiset yrityspalvelut vastaavat kohtuullisen hyvin maahanmuuttajayrittäjien tarpeisiin. Uusien palvelujen sijaan maahanmuuttajat kaipaavat enemmän yhteistyötä ja verkostoitumista kantaväestön yrittäjien kanssa sekä lisää tietoa nykyisistä palveluista. Tähän johtopäätökseen päädytään TSE Entren tutkijoiden tuoreessa maahanmuuttajien yrittäjyyttä koskevassa raportissa.

 

Puutteet kieli-, kulttuuri- ja markkinaosaamisessa nousevat selkeimmiksi maahanmuuttaja​yrittäjien haasteiksi. Yritysneuvontaa on saatavilla, mutta palvelukenttä on sekava ja sirpaleinen. Työtä yhdeltä luukulta saatavien palvelujen eteen on tehty, mutta esimerkiksi Yritys-Suomi-portaali on jäänyt monelle maahanmuuttajayrittäjälle vieraaksi.

Suomeen tulevan maahanmuuttajan ensikontakti viranomaiseen liittyy harvoin yrittäjyyteen tai yritystoimintaan. Maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edistämiseksi olisi hyödyllistä saada tietoa yrittäjyydestä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

- Elinkeinorakenteen ja työmarkkinoiden muutosten johdosta yrittäjyys on jatkossa yhä tärkeämpi työllistymisväylä myös maahanmuuttajille. On tärkeää, että yrittäjyydestä kiinnostuneet maahanmuuttajat löytävät tarvitsemansa palvelut, työministeri Lauri Ihalainen korostaa.

- Työ- ja elinkeinopalveluissa pyritään jatkossa tuomaan yrittäjyysvaihtoehto vahvemmin esille palkkatyön rinnalla myös maahanmuuttajille. Yritys-Suomen verkko- ja puhelinpalvelujen tiedotusta ja markkinointia tulee lisäksi tehostaa erityisesti potentiaalisille maahanmuuttajayrittäjille, joiden on kantaväestöä vaikeampi löytää palvelut, ministeri Ihalainen lisää.

Selvitys vahvistaa, että maahanmuuttajayrittäjät ovat heterogeeninen ryhmä. Yhdistäviä tekijöitä ovat kantasuomalaisista poikkeavat kieli- ja kulttuuritaidot sekä verkostot.

- Maahanmuuttajat tulevat suomalaisten markkinoiden ulkopuolelta, joten he pystyvät katsomaan suomalaista palvelu- ja tuotetarjontaa kriittisesti ja luomaan uudenlaista liiketoimintaa. Kielitaidon lisäksi maahanmuuttajilla on usein kontakteja lähtömaassaan, mikä antaa heille kilpailuetua suhteessa kantasuomalaisiin yrittäjiin, toteaa professori Jarna Heinonen.

- Maahanmuuttajayrittäjät kokivat yrittäjäjärjestöt hieman vieraiksi. Yrittäjäjärjestöjen tulisi rohkeasti kehittää toimintaansa siten, että myös maahanmuuttajayrittäjät kokevat toiminnan hyödylliseksi ja mukaantulon kynnys madaltuu, tutkija Satu Aaltonen kannustaa.

Raportti Maahanmuuttajayrittäjien palvelutarpeet ja yrittäjyyden edistäminen löytyy TEM:n verkkosivuilta osoitteesta: www.tem.fi/julkaisut.

Luotu 27.03.2015 | Muokattu 30.07.2021