Merenkulun ympäristösääntelyyn liittyvää tutkimusta Porissa

22.04.2021

MKK:n Porin toimipisteessä Porin yliopistokeskuksessa toiminta keskittyy erityisesti merenkulun ympäristösääntelyyn, meri- ja rannikkoalueiden toimintaympäristöön sekä siniseen kasvuun liittyvään tutkimukseen ja kehittämishankkeisiin.

Projektipäällikkö Sari Repka kertoo oheisella videolla, että laajoja kansainvälisiä hankkeita tehdään erityisesti Itämeren alueella, mutta myös Pohjanmeri on tullut mukaan yhteisen kansainvälisen sääntelyn kautta. Viimeisimpiä MKK:n Porin toimipisteen koordinoimia hankkeita ovat CSHIPP ja EnviSuM, jotka molemmat on rahoittanut BSR Interreg. Osallistumme myös suuriin kansallisiin hankkeisiin, kuten Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama SmartSea.

Ryhmämme toiminta on osa Meri ja merenkulku –tutkimuskokonaisuutta, joka on yksi Turun yliopiston tutkimuksen ja koulutuksen temaattisista kokonaisuuksista strategiakaudella 2021-2030. Toimimme yhteistyössä sekä meriklusterin, aluekehityksen että ympäristöalan tutkimuslaitosten, organisaatioiden ja yritysten kanssa. Tavoitteenamme on tuottaa tietoa sekä merenkulun että meri- ja rannikkoalueiden kestävän kehityksen tueksi. MKK onkin toiminut Porissa jo yli 20 vuotta. Vastaamme myös Suomen lähimerenkulun edistämiskeskuksen toiminnasta (SPC Finland). Olemme yli kymmenen vuotta tuottaneet kerran vuodessa julkaistavan Suomen kansallisen Varustamobarometrin.

Katso projektipäällikkö Sari Repkan haastattelu tässä linkissä ja muiden Porin yliopistokeskuksen yksiköiden esittelyt täällä.

Yhteyshenkilö: Sari Repka, p. 040 801 9206, sari.repka@utu.fi

 

 

Luotu 22.04.2021 | Muokattu 22.04.2021