Kuvituskuva sängystä

Osallistu kansainväliseen kyselytutkimukseen unesta ja koronaviruksesta

22.06.2020

Turun yliopisto on mukana selvittämässä COVID-19-pandemian vaikutuksia ihmisten uni-valverytmiin, unihäiriöihin, unien näkemiseen ja painajaisiin.

Kyseessä on kansainvälinen internetissä tehtävä kyselytutkimus, jonka osallistujamaita ovat tällä hetkellä Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Brasilia, Englanti, Hong Kong, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Kiina, Ranska ja Saksa.

Tutkimuksessa käytetään harmonisoitua kyselylomaketta. Jokaisessa maassa käytetään samoja kysymyksiä, mikä mahdollistaa myös vertailun eri maiden välillä. Tutkimustietoon liitetään muun muassa ne ajat, jolloin eri maissa on ollut pahin epidemiavaihe, milloin yhteiskunta on ollut suljettuna ja mikä vuodenaika on ollut.

Tutkimus tehdään anonyymisti, eikä siitä jää tunnisteita, joiden perusteella vastaaja voitaisiin identifioida. Kyselyn pohjana on Helsingn yliopiston Qualtrics-alusta.

Vastaajiksi toivotaan yli 18-vuotiaita Suomessa asuvia ihmisiä. Vastaajiksi toivotaan mielellään eri ikäisiä ja erilaisissa tilanteissa olleita henkilöitä. Vastauksia toivotaan riippumatta siitä, onko henkilöllä ollut COVID-oireita tai onko hän sairastanut COVID-infektion vai ei.

Kyselyyn vastaamisen mahdollisuus loppuu 15.7.2020, mutta vastauksia toivotaan jo kesäkuun aikana, koska ensimmäiset analyysit on tarkoitus tehdä heti heinäkuun alussa. Kyselyn vastaamiseen kuluu aikaa arviolta 15–25 minuuttia.

Turun yliopistossa tutkimuksen vastuuhenkilöitä ovat psykologian dosentti Katja Valli ja keuhkosairauksien professori Tarja Saaresranta. Helsingin yliopistossa tutkimukseen osallistuvat psykologi Ilona Merikanto ja professori Markku Partinen.

Kanadassa on jo saatu alustavia tutkimustuloksia. Siellä monet unihäiriöt näyttävät lisääntyneen ja olevan yhteydessä mm. sosiaaliseen eristäytymiseen. Tarkempien yhteyksien selvittäminen edellyttää tarkempia analyysejä.

> Osallistu kyselyyn

Luotu 22.06.2020 | Muokattu 22.06.2020