Studia Maritima - avoin luentosarja merenkulun aiheista

20.02.2019

Kevään Studia Maritima –luentosarjan ohjelma on julkaistu.

Sarjan aloittaa 26.2. koulutuspäällikkö Kirsi Laitio Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksesta kertomalla uusista toimintaohjeista, jotka on kehitetty merellisten kemikaalionnettomuuksien varalle. 12.3. kuullaan huoltovarmuuden turvaamisesta lippueamiraali (evp) Bo Österlundin kertomana ja huhtikuussa professori Ilari E. Sääksjärvi avaa Turun yliopiston avaa syitä tiedematkailun kehittämiseen Seilin saarella.

Studia Maritima on avoin yleisöluentosarja merenkulun ja merialan aiheista. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tilaisuudet järjestetään Turussa ja Raumalla. Turussa osallistujilla on luennon yhteydessä mahdollisuus tutustua Forum Marinumin näyttelyyn puoleen hintaan.

Ohjelma:

Tiistai 26.2.2019
Uudet toimintaohjeet merellisten kemikaalionnettomuuksien varalle – ChemSAR-hanke
Koulutuspäällikkö Kirsi Laitio, Turun yliopiston merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus
Klo 12.00 Raumalla, Winnovan auditoriossa, Suojantie 2
Klo 16.00 Turussa, Forum Marinumin Ruuma-auditoriossa, Linnankatu 72

Tiistai 12.3.2019
Suomen lipun alla purjehtiva tonnisto huoltovarmuuden turvaajana
Bo Österlund, lippueamiraali (evp), (väit.)
Klo 12.30 Raumalla, Winnovan auditoriossa, Suojantie 2
Klo 16.30 Turussa, Forum Marinumin Ruuma-auditoriossa, Linnankatu 72

Tiistai 2.4.2019
Miksi Turun yliopisto kehittää tiedematkailua Seilin saarella?
Professori Ilari E. Sääksjärvi, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö
Klo 12.00 Raumalla, Winnovan auditoriossa, Suojantie 2
Klo 16.00 Turussa, Forum Marinumin Ruuma-auditoriossa, Linnankatu 72

Lisätietoja:
Suunnittelija Marja Luomanen
puh. 040 7799 485
marja.luomanen@utu.fi

Studia Maritima ‐yleisöluennot järjestetään yhteistyössä seuraavien organisaatioiden kesken:
Turun yliopiston Brahea‐keskuksen Merenkulkualan koulutus‐ ja tutkimuskeskus, Merenkulkualan opetuksen ja tutkimuksen kannatusyhdistys ry, Aboa Mare, Forum Marinum, Satakunnan ammattikorkeakoulu sekä Länsirannikon Koulutus Oy WinNova/Merenkulku.

 

Luotu 20.02.2019 | Muokattu 20.02.2019