Suomi tarjoaa vaihtoehdon koulutusuudistusten valtavirralle

24.05.2013

Pohjoismaisen vertailevan koulutustutkimuksen symposium järjestettiin 21.–22.5. Turussa. Nyt ensimmäistä kertaa Suomessa pidetyn tapahtuman järjestivät Pohjoismainen vertailevan kasvatustieteen seura NOCIES ja Turun yliopiston Elinikäisen oppimisen ja koulutuksen tutkimuskeskus CELE.

NOCIES symposiumin kutsupuhujat

NOCIES:n Lennart Wikander (vas.) ja CELE:n Risto Rinne (oik.) olivat kutsuneet symposiumin pääpuhujiksi johtaja Pasi Sahlbergin sekä professorit Vanessa de Oliveira Andreottin, Roger Dalen ja Martin Lawnin.

Yhdeksi keskeiseksi teemaksi alustuksissa ja paneelissa nousi keskustelu siitä, onko yhä olemassa erityistä pohjoismaista koulutusmallia ja miten se on eriytymässä eri Pohjoismaissa. Esimerkiksi Ruotsissa 1990-luvulla yksityistettiin laajasti koululaitosta, mitä nyttemmin on pidetty suurena virheenä.  Ruotsissa on käytössä myös koulujen jatkuva ranking-vertailu, jota vanhemmat voivat seurata verkon kautta. 

Suomi taas on ehkä varovaisimmin omaksumassa koulutuspolitiikan uusliberalistista valtavirtaa, jolle tyypillisiä piirteitä ovat standardisoidut oppimistulosten mittarit ja testit sekä koulujen vertailu, valinta ja yksityistäminen. 

– Suomen malli on varteenotettava vaihtoehto kilpailua korostaville uudistuksille. Siksi se onkin herättänyt paljon kiinnostusta maailmalla, sanoo johtaja Pasi Sahlberg Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksesta CIMO:sta. 

Myös professori Risto Rinne on vakuuttunut siitä, että vertailevan koulutustutkimuksen pohjoismaiselle järjestölle ja tutkimukselle on tässä ajassa aivan erityistä kysyntää. 

– Pohjoismaista ja mahdollisesta vaihtoehtoisesta pohjoismaisesta koulutusmallista ollaan laajalti kiinnostuneita ja symposiumiimme osallistuikin nyt laajalti tutkijoita myös Pohjoismaiden ja Euroopankin ulkopuolelta, aina Kiinaa, Etelä-Koreaa ja Kanadaa myöten. 

Lähes 90 osallistujaa keränneen symposiumin tavoitteena on edistää Pohjoismaiden ja niiden lähialueiden välistä tutkimusyhteistyötä vertailevan kasvatustieteen alalla. Kaksipäiväinen symposium koostui kutsupuhujien esityksistä sekä teemaryhmistä, joissa kuultiin esityksiä laajasti vertailevan koulutustutkimuksen eri aloilta. Teemaryhmissä esitetyistä papereista toimitetaan kansainvälinen refereejulkaisu.

Teksti ja kuva: Katja Kontu

Luotu 24.05.2013 | Muokattu 20.06.2013