Turun Eurooppa-foorumin ohjelma julkistettu

09.05.2019

Politiikan supervuoden suunta selkenee Turussa, jossa Eurooppa-foorumi kokoaa toista kertaa yhteen 29.–31.8.2019 politiikan ja talouden vaikuttajat. Foorumin ohjelma julkistettiin Turun yliopiston Mauno Koivisto -juhlasalissa keskiviikkona 8.5. Tilaisuuden ensimmäisessä paneelissa kuultiin eurooppalaisen yhteistyön merkityksestä korkeakouluille ja julkistustilaisuuden huipensi eurovaaliehdokkaiden poliittinen paneeli.

Oikeusvaltion, sisämarkkinoiden, sananvapauden ja demokratian tulevaisuus puhuttavat kansalaisia, joille uudet päättäjät esittäytyvät Turussa. Ohjelmajärjestäjien määrä on lähes kaksinkertaistunut viime vuodesta, ja erillisiä tapahtumia on yli 40.

Foorumin tilaisuudet järjestetään vierailu- ja innovaatiokeskus Joessa, Turun kaupungin pääkirjaston Studiossa ja sisäpihalla sekä Vähätorin tapahtumalavalla. Kaikkia poliittisia nimiä ei ole kevään vaalien takia vielä voitu vahvistaa. Kirjaston sisäpihalle rakennetaan Eurooppa-tori, jossa on lyhyiden esitysten ohessa järjestöjen esittelypisteitä sekä mahdollisuus tavata EU-asiantuntijoita. 

Lisäksi kunkin foorumipäivän aikana järjestetään yleisölle avoin tilaisuus keskustella Euroopan unioniin liittyvistä asioista.

Turun Eurooppa-foorumin ohjelma julkistettiin tilaisuudessa, jonka avasi työelämäprofessori Anders Blom. Kaupunginjohtaja Minna Arve lausui kaupungin tervetuliaissanat ja Turun Eurooppa-foorumin projektipäällikkö Väinö Kuusinen esitteli syksyn foorumin ohjelmaa. 

Linkki Turun Eurooppa-foorumin ohjelmaan löytyy tästä sekä uutisen lopusta.

Eurooppalainen yhteistyö on elinehto korkeakouluille

Työelämäprofessori Blomin moderoimana tilaisuudessa käytiin paneelikeskustelu, jonka aiheena oli Eurooppa, Eurooppa-foorumi ja turkulaiset yliopistot. Panelisteina toimineet vararehtori Riitta Pyykkö, Åbo Akademin julkishallinnon professori Marko Joas sekä Turun ammattikorkeakoulun johtava yliopettaja Liisa Kairisto-Mertanen puhuivat ennen kaikkea eurooppalaisen yhteistyön merkityksestä korkeakouluille.

Pyykkö nosti puheenvuorossaan esiin Bolognan prosessin ja Turun yliopiston merkittävän Eurooppa-tutkimuksen viime vuosikymmeniltä.

– Suurin merkitys yhteistyöllä on silti ollut opiskelijaliikkuvuuden kannalta. Erasmus-ohjelma on yksi kiistattomia menestystarinoita eurooppalaisten korkeakoulujen yhteistyössä, Pyykkö sanoi.

Kairisto-Mertanen taas nosti esiin eurooppalaisen rahoituksen vaikutuksen tutkimustoiminnalle.

– Turun ammattikorkeakoulussa TKI-toiminta on kasvanut merkittävästi viime vuosina. 59 % rahoituksesta tulee tällä hetkellä EU:n rahoitusohjelmista, Kairisto-Mertanen sanoi.

Blom kysyi lopuksi Brexitin vaikutuksista eurooppalaiseen korkeakoulukenttään, eikä panelisteilla ollut paljoakaan hyvää sanottavaa aiheesta. Brexit tulisi panelistien mukaan vaikuttamaan muun muassa juuri tutkimusrahoitukseen ja opiskelijaliikkuvuuteen, mutta myös laajemmalla tasolla.

– Tilanne olisi lähes mahdoton. Brexit tulisi tuhoamaan instituutioita tai ainakin muuttamaan niiden merkitystä. Pitkäaikaiset eurooppalaiset tutkimustoimintaa mahdollistavat rakenteet ovat uhan alla, Marko Joas linjasi.

Vaalipaneeli huipensi tilaisuuden

Tilaisuuden pääohjelmanumerona oli nimekkäiden eurovaaliehdokkaiden vaalipaneeli. Paneeliin osallistuivat Sari Essayah (kd), Laura Huhtasaari (ps), Silvia Modig (vas), Ville Niinistö (vihr), Mauri Pekkarinen (kesk), Aura Salla (kok), Ida Schauman (r) ja Pekka Shemeikka (sdp). 

Paneelissa käsiteltiin muun muassa Euroopan tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä, Suomen roolia EU:ssa sekä sitä, onko unioni liittovaltio.

Paneelin moderoi Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja professori Markku Jokisipilä.

Tilaisuuden päätössanat lausui syyslukukaudella Turun yliopiston rehtorina aloittava Jukka Kola.

Turun Eurooppa-foorumi on vuosittainen poliittisen sesongin avaus, jossa pohditaan Suomen roolia Euroopassa ja Euroopan unionissa. Tapahtuma tarjoaa ajankohtaista EU-tietoa sekä edistää avointa, tutkittuun tietoon perustuvaa laajaa keskustelua kansalaisten ja päättäjien kesken. Turun yliopisto on yksi foorumin järjestäjistä.

Luotu 09.05.2019 | Muokattu 09.05.2019