Turun yliopistossa tarjolla varhaiskasvatuksen täydentävät opinnot kasvatustieteiden tutkinnon suorittaneille

04.09.2020

Kasvatustieteiden tutkinnon suorittaneille suunnattu koulutus varhaiskasvatuksen opettajiksi alkaa Turun yliopistossa marraskuussa 2020. Haku koulutukseen on auki 15.9. asti.

Opinnot antavat kelpoisuuden toimia varhaiskasvatuksen opettajana ja opettajana esiopetuksessa. Koulutus on suunnattu kasvatustieteen tutkinnon suorittaneille (KK ja/tai KM), ja kokonaisuuden laajuus on yhteensä 75 opintopistettä.

– Opiskelijat pääsevät oppimaan ja kehittämään varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa tiiviissä vuorovaikutuksessa alan tutkimuksen ja työelämän kanssa. Monipuoliset varhaiskasvatuksen oppimisympäristöt ja Rauman kampukselle tammikuussa 2021 avautuva harjoittelupäiväkoti Rauman pikkunorssi tukevat varhaiskasvatuksen pedagogisen osaamisen kehittymistä, koulutussuunnittelija Merja Mansikkamäki kertoo.

Opinnot järjestetään Rauman kampuksella 2.11.2020–31.1.2022. Marras–joulukuussa 2020 toteutetaan perusharjoittelun ensimmäinen orientoiva osuus ja etäopintoina järjestettävää opetusta. Lähiopetus alkaa 1.1.2021 ja edellyttää mahdollisuutta osallistua kontaktiopetukseen arkipäivisin Raumalla keväällä ja syksyllä 2021.  

Haku koulutukseen on käynnissä opintopolku.fi-järjestelmässä 15.9.2020 klo 15:00 saakka.

Lisätietoja:

koulutussuunnittelijat Merja Mansikkamäki ja Pirjo Lehti: oporauma@utu.fi, 050 236 8180

Luotu 04.09.2020 | Muokattu 04.09.2020