Uhanalaiset valkoisen hiekan sademetsät ylläpitävät monimuotoista kovakuoriaislajistoa Perun Amazoniassa

23.03.2015

Turun yliopiston eläinmuseon ja Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat ovat löytäneet Perun Amazoniasta lukuisia tieteelle tuntemattomia kovakuoriaislajistoja. Suurin osa löytyneistä lajeista on erikoistunut elämään valkoisella hiekalla kasvavissa sademetsissä. Valkoisen hiekan metsät kasvavat Perun Amazoniassa pieninä sirpaleina ja ovat uhanalaisia.

 

Tutkijat löysivät alueelta monimuotoisen, mutta äärimmäisen huonosti tunnetun kovakuoriaislajiston. Löydetyistä sepikkälajeista (heimo Eucnemidae) 98% oli ennestään tieteelle tuntemattomia eli vielä ilman nimeä.

– Trooppisten sademetsien hyönteislajisto tunnetaan vielä huonosti. Löysimme tutkimusalueelta kerätyistä hyönteisnäytteistä yhteensä 40 sepikkälajia. Niistä 39 oli tieteelle tuntemattomia. Tämän lisäksi löysimme kolme sepikkäsukua, joita ei ole aiemmin raportoitu Etelä-Amerikan mantereelta, Turun yliopiston eläinmuseon amanuenssi Varpu Vahtera kertoo.

Vahteran mukaan tutkimus on koulukirjaesimerkki siitä, miten yksikin pitkäkestoinen maastotutkimus voi muuttaa käsitystämme eliöryhmien monimuotoisuudesta. Eläinmuseon tutkijat ovat selvittäneet Perun Amazonian hyönteislajiston monimuotoisuutta vuodesta 1998 lähtien. Tutkimukset ovat keskittyneet erityisesti Allpahuayo-Mishanan luonnonsuojelualueelle, jossa kasvaa äärimmäisen uhanalaisia valkoisen hiekan sademetsiä.

– Tämä erikoinen sademetsätyyppi kasvaa kvartsihiekan päällä. Kvartsihiekkakerrostumat syntyvät, kun Länsi-Amazonian rapautuneet pintamaat joutuvat veden erodoimiksi, lajittelemiksi ja uudelleen läjittämiksi. Vesi kuljettaa rapautuneen hienoaineksen muualle, ja jäljelle jää mineraaliravinteet menettänyt rapautumisjäännös, puhdas kvartsihiekka, kertoo Turun yliopiston eläinmuseon tutkija, geologi Ari Linna.

Tutkimus lisää tietämystä trooppisten sademetsien sepikkälajistosta ja korostaa Perun Amazonian merkittävyyttä yhtenä niiden lajirunsauden tärkeimmistä keskittymistä. Tutkimuksen tulokset julkaistiin 10.3.2015 Biodiversity Data Journal -lehdessä.

Valkoisen hiekan sademetsät kasvavat Perun Amazoniassa pienialaisina pirstaleina. Olosuhteet valkoisen hiekan sademetsissä ovat monille eliöryhmille haastavat, ja niissä elävät eliölajit ovat usein kotoperäisiä eli elävät vain pienellä alueella. Ravinneköyhästä maaperästä johtuen kaadettu sademetsä ei palaudu alkuperäiseen loistoonsa.

– Vasta raportoitu tuntemattomien lajien kiehtova maailma on siis valitettavasti jo löytyessään äärimmäisen uhanalainen, Turun yliopiston eläinmuseon esimies Ilari E. Sääksjärvi kiteyttää.

Amazonia on maailman laajin yhtenäinen sademetsäalue. Se on tunnettu valtavasta biologisesta monimuotoisuudestaan. Suurin osa alueesta on vielä tutkimatonta, ja tutkijat löytävät sieltä edelleen paljon tieteelle tuntemattomia eläin- ja kasvilajeja.

Luotu 23.03.2015 | Muokattu 30.07.2021