Uutuusteos aukaisee luokkahuoneen ovea moninaisiin oppimisympäristöihin ja -tilanteisiin

22.03.2019

Suhteessa maailmaan. Ympäristöt oppimisen avaajina -uutuusteos esittelee opettajakoulutuksen parissa toteutettua aktiivista kehittämistyötä ja innovatiivisia kokeiluja. Se tuo tärkeän puheenvuoron ajankohtaiseen keskusteluun koulun uudistamisesta. 

Juuri julkaistussa Suhteessa maailmaan. Ympäristöt oppimisen avaajina -teoksessa kirjoittajat tarkastelevat artikkeleissaan oppimisen tilanne- ja paikkasidonnaisuuksien merkityksiä erilaisten oppimisympäristöjen ja teknologian näkökulmasta. Lisäksi esitellään, miten irrallisista oppisisällöistä siirrytään opettelemaan tietoja ja taitoja oppiainerajoja ylittäen. 

Tästä vertaisarvoidusta teoksesta on todettu muun muassa, että se on tärkeä ja ajankohtainen katsaus tämänhetkisestä paradigman muutoksesta kasvatustieteen ja etenkin monialaisten oppimiskokonaisuuksien tutkimuspohjaisesta käytännöstä Suomessa. 

Teoksessa edetään tilannesidonnaisen oppimisen tutkimusperustasta käytännön sovelluksiin eri oppiaineissa ja oppiaineita yhdistäen. Oppiminen tapahtuu erilaisissa paikoissa, kuten blogeissa, museossa, metsässä, saaristossa, koulupihoissa, kylissä ja kaupunginosissa. Kirjassa tarkastellaan niin leikkiä, pelillisyyttä ja teknologiaa kuin talvea ja kotoutumistakin aidoissa tilanteissa ja ympäristöissä. Aistisuus kokonaisvaltaisena oppimisena punoo yhteen useita näkökulmia. 

Kirjoittajat edustavat monialaista asiantuntijuutta varhaiskasvatuksesta korkeakoulupedagogiikkaan ja mukana on tutkijoita ja opettajakouluttajia Lapin, Oulun ja Turun yliopistoista. Kirja sopii tutkijoille, opettajille ja opettajaksi opiskeleville, taiteilijoille, kulttuurityöntekijöille, päättäjille ja kaikille tilanne -ja paikkasidonnaisen pedagogiikan kehittämisestä kiinnostuneille.


Suhteessa maailmaan. Ympäristöt oppimisen avaajina
Päivi Granö, Mirja Hiltunen ja Timo Jokela (toim.)
 

Avoin verkkojulkaisu

Verkkokauppa Juvenes

Lisätietoja antaa:

Päivi Granö, dosentti, yliopistotutkija, koulutusviennin projektivastaava, paigra@utu.fi, +358503830456 
 

Luotu 22.03.2019 | Muokattu 22.03.2019