Vaalipaneeli Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta muuttuvassa Euroopassa

27.03.2019

Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskus järjestää kumppaneidensa kanssa eurovaaleihin liittyvän paneelikeskuskustelun otsikolla Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka muuttuvassa Euroopassa. Paneelikeskustelu järjestetään torstaina 4.4. klo 16-18 Turun yliopiston Publicum-rakennuksen Mauno Koivisto -salissa (käyntiosoite: Assistentinkatu 7, Turku).

Suomen kansainvälinen asema on muuttunut EU-jäsenyyden myötä merkittävästi, mikä on myös heijastunut maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan niin toimintaympäristön kuin tilannekuvammekin muutosten seurauksena. Lähialueiden – etenkin Itämeren alueen ja arktisen alueen – kehitys on avainroolissa maamme geopoliittisen aseman kannalta. Suomi joutuu tulevaisuudessa määrittämään kantansa myös EU:n syvenevään turvallisuuspoliittiseen integraatioon. Muun muassa näistä aiheista ovat keskustelemassa eri eduskuntapuolueiden edustajina:

  • Ulla Achrén (RKP)
  • Li Andersson (VAS)
  • Risto Forsberg (SIN)
  • Ilkka Kanerva (KOK)
  • Ilkka Kantola (SDP)
  • Lasse Miettinen (VIHR)
  • Annika Saarikko (KESK)
  • Ville Tavio (PS)
  • Pertti Vallittu (KD)

Keskustelua johdattelee Turun Sanomien pääkirjoitustoimittaja Ari Niemi.

Yleisöllä on paneelin aikana mahdollisuus osallistua keskusteluun ja esittää panelisteille kysymyksiä.

Tapahtuman järjestää Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskus yhteistyössä Schuman-seuran, Turun Paasikivi-seuran sekä Eurooppa-foorumi Turussa ry:n kanssa paneelikeskustelun aiheesta:

Lisätiedustelut: Projektipäällikkö Väinö Kuusinen (vaino.kuusinen@europeforum.fi, puh. 041 530 3205).
**

Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet

 

Luotu 27.03.2019 | Muokattu 27.03.2019