Väitös: Hintakuplista varoittavilla indikaattoreilla voidaan ennakoida makrovakautta uhkaavia kriisejä

07.12.2012

VTL Katja Taipalus esittää väitöstutkimuksessaan kaksi uutta menetelmää, joiden avulla voidaan edistää rahoitusjärjestelmän ja reaalitalouden vakautta.

 

​Asunto- ja osakemarkkinoiden virhehinnoittelutilanteet eli kuplat aiheuttavat talouden toimivuudelle merkittävää haittaa. Voimakkaat vaihtelut edistävät rahoitusmarkkinoiden epävakautta, kanavoivat talouden resursseja tehottomasti, luovat altistumia ja herkkyyksiä talouteen ja pahimmillaan romahtaessaan vähentävät rahoituksen normaalia välittymistä taloudessa.
 
- Kuten viimeisin kriisi on osoittanut, on rahoituksen välittymisen ja reaalitalouden kasvun välinen kytkös voimakas. Sen merkitystä on selvästi aliarvioitu aiempina vuosina, sanoo VTL Katja Taipalus.
 
Hän esittää kansantaloustieteen alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessaan kaksi uutta menetelmää, joilla virhehinnoittelutilanteiden syntymistä voidaan ennakoida.

Merkittävä panos makrovakautta edistävälle tutkimukselle

Väitöstutkimus on osa tutkimussuuntausta, joka pyrkii edistämään makrovakautta eli tilannetta, jossa rahoitusjärjestelmän sisällä tai sen voimistamana ei synny shokkeja, jotka aiheuttaisivat vakavaa vaaraa tai vaurioita reaalitalouden kasvulle.
Yksi keskeisimmistä tutkimusvirroista keskittyy löytämään kriisejä ennakoivia indikaattoreita. Taipalus on väitöstutkimuksessaan etsinyt kriisejä edeltävästä ajasta sellaisia yhtenäisiä piirteitä, jotka toistuvat kerrasta toiseen kuplien yhteydessä.
 
- Väitöstyössä kehitetyt menetelmät on rakennettu näiden piirteiden pohjalta. Tämä tarjoaa varsin helposti hyödynnettävän ja nopeaa informaatiota tarjoavan menetelmän omaisuuserien kuplien löytämiseksi.

Menetelmät varoittavat ennen kuplan puhkeamista

Taipalus on soveltanut menetelmiä useiden eri maiden osake- ja asuntomarkkinoiden aineistoihin. Menetelmät pystyvät varoittamaan hinnoitteluvirheistä jo hyvissä ajoin ennen kuplan puhkeamista ja siitä seuraavaa voimakasta negatiivista hintaliikettä. Ne pärjäävät hyvin myös, kun niitä verrataan aiemmin esitettyihin vastaaviin testeihin.
 
- Menetelmiä voitaisiin niiden sisältämien varhaisten varoitussignaalien ja suhteellisen vähäisten virhesignaalin vuoksi hyödyntää viranomaistyössä, jossa makrovakautta uhkaavaa omaisuuserien virhehinnoittelua tulisi rajoittaa, Taipalus kertoo sovellusmahdollisuuksista.
 
***
 
Perjantaina 23. marraskuuta 2012 kello 13 esitetään Turun yliopistossa (Calonia, Cal2-auditorio, Caloniankuja 3) julkisesti tarkastettavaksi valtiotieteiden lisensiaatti Katja Maarit Taipaluksen väitöskirja "Detecting asset price bubbles with time-series methods". Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Anders Löflund (Hanken Svenska handelshögskolan) ja kustoksena professori Matti Viren.
 
VTL Katja Taipalus on syntynyt 1974 Jalasjärvellä ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1993 Jalasjärven lukiosta. Hän on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi 1999 ja valtiotieteiden lisensiaatiksi 2005 Helsingin yliopistosta. Taipalus toimii Suomen Pankin vakausanalyysitoimiston toimistopäällikkönä. Väitös kuuluu kansantaloustieteen alaan.
Luotu 07.12.2012 | Muokattu 28.10.2020