Yliopisto esitteli kirjamessuilla kirjastoaan ja Kevon tutkimusasemaa

06.10.2015

Turun Kirja- ja Tiedemessujen vuoden teemat, Kustavi ja Saamenmaa, näkyivät Turun yliopiston osastoilla.

 

​Tiedemessuosastolla B-hallissa Turun yliopisto nosti Lapin tutkimuslaitos Kevon. Utsjoella sijaitseva Kevo tutkii subarktisen alueen luontoa sekä ihmisen ja luonnon välistä vuorovaikutusta.

Messukeskuksen A-hallissa esittäytyi Turun yliopiston kirjasto. Uusien tilojensa lisäksi kirjasto tarjosi tietoa vapaakappaleoikeudesta ja pienpainatekokoelmasta. Messuosastolla sai tarkastella myös Turun yliopiston ensimmäisen kirjastonhoitaja, kustavilaisen kirjailija Volter Kilven kotikirjastoon.

Lisäksi kirjastotyöntekijät keräsivät kirjastoihin liittyviä muistoja ja kokemuksia, joiden pohjalta laaditaan näyttely yliopiston Feeniks-kirjastoon. Keräys on käynnissä myös netissä 11.10. asti.

Kirjasto toi esille vanhat kokoelmat ja uudet tilat

 
Ari Kasanen ja Elina Wall vastasivat ensimmäisten joukossa kirjastomuistokeräykseen. Lapsuuden aarrekammioksi kirjastoja luonnehtinutta Kasasta huolestuttaa kirjastojen aseman heikkeneminen.

Kevon tutkimusasema toi Lapin luonnon lähelle turkulaisia 

Biologian opiskelija Katariina Vuorinen ja tutkimusteknikko Tommi Andersson kertoivat tutkimusasema Kevon toiminnasta tiedottaja Jenni Vallan haastattelussa. Kevon työntekijät esittelivät tutkimustaan kiinnostuneelle messuyleisölle. Lapissa itsekin vierailleelle Tuomas Mikkolalle Lapin luonto ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä.

Tiedemessuosastolla vierailleiden kesken arvottiin tuotepalkintoja. Onnetar suosi yliopiston tuotepaketilla Olga Lipastia (Lieto) sekä Tiia Niskasta ja Aamu Roivasta (Turku). Kevon huivin voittivat Else Oinonen (Raisio), Rauli Laaksonen (Halikko), Helena Pennanen (Liminka), Helena Hörkkö (Uusikaupunki), Mikko Oivanen (Kaarina) sekä Olavi Nyfors, Ilkka Vauras, Heli Ylä-Outinen, Sirkka Heikkinen ja Pertti Grönholm (Turku).

Yliopisto osallistui myös ruokamessujen toimintaan

Kirja- ja Tiedemessujen yhteydessä järjestetyillä ruokamessuilla makuihin erikoistunut akatemiatutkija Mari Sandell haastatteli lähiruokablogaajia.

 

Teksti: Ilkka Hemmilä
Kuvat: Hanna Oksanen, Ilkka Hemmilä

Luotu 06.10.2015 | Muokattu 06.08.2021