Solusalpaajahoito parantaa lihakseen kasvavan virtsarakkosyövän hoitotuloksia (Väitös: LL Antti Salminen, 28.8.2020, kirurgia)

Lihakseen kasvavaa virtsarakkosyöpää hoidetaan tavallisesti virtsarakon poistoleikkauksella. LL Antti Salmisen Turun yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen perusteella hoitotuloksia voidaan parantaa antamalla potilaalle solunsalpaajahoitoa ennen leikkausta.

Kansainvälisten aineistojen perusteella lihakseen kasvavan virtsarakkosyövän hoitotulokset ovat Suomessa korkealla tasolla. Kansallisten hoitotulosten tieteellinen arviointi on kuitenkin tullut ajankohtaiseksi viime aikoina yleistyneen hoidon keskittämispaineen vuoksi. 

Antti Salminen tarkasteli hoitotuloksia väitöskirjassaan keräämällä keskeisen kliinis-patologisen datan kaikista Suomessa vuosina 2005–2014 virtsarakon poistoleikkauksessa olleista potilaista. 

Erityisesti Salmista kiinnosti ennen leikkausta annettavan solunsalpaajahoidon vaikutus hoitotuloksiin. Suomessa leikkausta edeltävä solusalpaajahoito on ollut käytössä yli kymmenen vuotta.

– Tutkimuksen perusteella solunsalpaajahoitoa saavien potilaiden valinta onnistuu hyvin, vakavimmat hoitoihin liittyvät haitat tulevat ilmi heti, eikä neoadjuvantti-kemoterapia vaikuttanut leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin, Salminen summaa.

Väitöstutkimuksessa Salminen arvioi lisäksi PET-MRI-kuvauksen tarkkuutta solusalpaajahoidon tehon arvioinnissa. Toistaiseksi kuvauksen tarkkuus ei kuitenkaan ole riittävä, jotta virtsarakon poistoleikkaukselta voitaisiin välttyä.

***

LL Antti Salminen esittää väitöskirjansa ”Neoadjuvant chemotherapy in muscle-invasive bladder cancer” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 28.8.2020 klo 12 (Tyks T-sairaala, Risto Lahesmaa -sali, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori Vesa Kataja (Kaiku Health Ltd) ja kustoksena professori Matti Laato (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on kirurgia.

Koronavirustilanteen vuoksi väitöstilaisuuden yleisömäärä paikan päällä on korkeintaan 50 henkilöä. Yleisön on mahdollista seurata väitöstä etäyhteyden kautta: https://utu.zoom.us/j/63238979732?pwd=Y3lmRU9Fc2ZCQ1diaytKSjdFVkdDQT09. Zoom-passcode (pääsykoodi): 882353

Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus

Väittelijän yhteystiedot: p. 040 7688790, salminen.antti@gmail.com

Väittelijän kuva 

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä UTUPubissa.

Luotu 26.08.2020 | Muokattu 27.08.2020